Joutsan kunta on hankkinut Palvelukeskus Jousen juhlasaliin ison taulutelevision asennus- ja oheistarvikkeineen mahdollistamaan paremman esitystekniikan salissa järjestettävissä henkilökunnan koulutuksissa sekä Joutsan kunnan ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa.

Hankinta tehtiin jo aiemmin keväällä ja siitä koituvat runsaat kahden tuhannen euron arvoiset kustannukset oli jo sitä ennen sovittu maksettavaksi lapsiperheiden tukemiseen ja vanhusten palveluihin tarkoitetusta Reino Järvisen rahastosta. Käytännössä kustannusasian vieminen perusturvalautakunnan käsiteltäväksi kuitenkin viivästyi, ja näin ollen virallinen päätös siitä, mistä kustannukset maksetaan, tehtiin vasta viime viikolla lautakunnan kokouksessa.

Jousen juhlasaliin tehty hankinta on saadun palautteen mukaan selkeästi lisännyt viihtyvyyttä asukkaiden keskuudessa. Laitteiden avulla on järjestetty tähän mennessä muun muassa karaoketilaisuuksia asukkaille ja lisäksi laitteilla voidaan ottaa Skype-yhteys asukkaiden omaisiin.

Tarja Kuikka