Oikeusministeriö kertoo, että Suomen hallitus esittää väliaikaista sääntelyä, jolla yhtiöiden, osuuskuntien ja yhdistysten kokoukset voidaan järjestää koronaepidemiasta ja siitä seuranneista kokoontumisrajoituksista huolimatta ja terveydensuojelutarpeiden mukaisesti. Muutosten ehdotetaan olevan voimassa syyskuun loppuun.
Ehdotuksen mukaan yhtiökokous, osuuskunnan kokous, yhdistyksen kokous ja muut laissa tarkoitetut vastaavat kokoukset voidaan myöhentää niin, että ne pidetään syyskuun loppuun mennessä. Yhteisön hallituksen tulisi kuitenkin laatia tilinpäätös viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.
Ehdotetulla lainmuutoksella myös helpotetaan kokousten järjestämistä etäosallistumisen ja valtuutusten avulla. Ehdotuksen mukaan pörssiyhtiön yhtiökokous voidaan järjestää yhtiön hallituksen päätöksellä pelkästään etäkokouksena. Osuuskunnan ja rekisteröidyn yhdistyksen kokoukseen taas voi ehdotuksen mukaan osallistua tietyin rajauksin myös asiamiehen välityksellä. Ehdotuksen mukaan osuuskunnan tai yhdistyksen hallitus voi myös sallia jäsenille etäosallistumisen, vaikka niiden säännöissä etäosallistuminen olisi erikseen kielletty tai sitä ei olisi sallittu.
Muutokset koskevat myös muun muassa osuuspankkien edustajiston ja osuuskunnan kokouksia sekä vakuutusyhdistyksiä ja vakuutuskassoja.
Tarkoituksena on turvata yhteisöjen päätöksenteon häiriöttömyys ja turvallisuus koronaepidemian aikana. Lisäksi kokouksiaan siirtämällä yhteisöt voivat paremmin valmistautua jo nykyisin laissa sallittujen etäosallistumiskeinojen käyttöön.
Laki tulisi voimaan mahdollisimman pian. Väliaikaisen sääntelyn on tarkoitus olla voimassa syyskuun loppuun asti.
Janne Airaksinen