Koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustila estää myös paikallisten taloyhtiöiden kokousten pitämisen, ainakin perinteisellä tavalla. Joutsan Isännöintipalvelun isännöitsijän Petteri Oksasen mukaan poikkeustila on tuottanut isännöitsijällekin jonkin verran ylimääräistä työtä, kun on jouduttu pohtimaan poikkeusjärjestelyjä.

Taloyhtiöiden hallitusten kokouksia on poikkeusaikana pidetty sähköpostikokouksina tai videoyhteyksien avulla. Monessa taloyhtiössä on jääty nyt yhtiökokouksen suhteen odottavalle kannalle. Normaalioloissa yhtiökokoukset olisi useimmissa yhtiöissä pidettävä kesäkuun loppuun mennessä. Hallituksen huhtikuussa antamien poikkeusmääräysten mukaan kokouksia voitaneen venyttää pidettäväksi syyskuun loppuun mennessä. On varsin mahdollista, että poikkeustila päättyy ennen sitä ja kokoukset voitaisiin pitää normaalisti.

Ainakin pienemmissä taloyhtiöissä onnistuu myös videoyhteyksien kautta pidettävä yhtiökokous. Ja yksi vaihtoehto on, että kaikki osakkaat antavat isännöitsijälle tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalle valtakirjat ja sitten nämä kaksi pitävät kokouksen keskenään.

Sama ongelma koskee myös tavallisia osakeyhtiöitä, joissa on isompi omistajajoukko. Muun muassa monet pörssiyhtiöt ovat yhtiökokousilmoituksissaan suoraan pyytäneet, että osakkeenomistajat eivät osallistuisi yhtiökokoukseen. Paikallislehti Joutsan Seutua kustantavan Joutsan Seutu Oy:n yhtiökokous on siirretty keväältä kesäkuun loppupuolelle ja sitä saatetaan siirtää valtion antamien helpotusten ansiosta edelleen syksylle. Normaalisti Joutsan Seutu Oy:n yhtiökokous on pidetty huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa.

 Markku Parkkonen

Tagged with →