Äskettäin Joutsan Seutu uutisoi Ravintola Kellarin uudistamisesta panimoravintolaksi ja siitä, kuinka yrittäjä Visa-Matti Kuitunen kehittää parhaillaan kesäksi firmalleen omaa olutmerkkiä. Jutun julkaisun jälkeen kävi ilmi, että vastaavaa on ollut aiemminkin jo 1990-luvulla. Paikallisten olutpanimojen lukumäärä ja järjestysluvut näin ollen muuttuvat.

Asialla oli tuolloin paikallisen perinteikkään ravintola Jouto-Tuvan silloinen yrittäjä Jari Kupiainen. Kuten oheisesta lehtileikkeestä kesältä 1996 selviää, niin silloin sai myyntiluvan Kupiaisen oma olut Tuvan tumma.

Näin pitkän ajan kuluttua Kupiainen ei enää ihan tarkkaan muista, mistä sai idean ja innostuksen luoda oma olutmerkki. Työtä ja vaivaa se nimittäin vaati, eikä kaikista vähiten silloisen lupabyrokratian vuoksi. Näin jälkikäteen sen läpikäynyt yrittäjä puistelee päätään kaikille esteille.

– Lupaprosessi oli ihan hirveä, aivan kertakaikkisen käsittämätöntä. Helsingissä piti käydä neuvottelemassa sosiaali- ja terveysministeriössä monet kerrat, ja sieltäkin ramppasi vastaavasti täällä ukkoa valvomassa toimintaamme.

– Rahaa piti olla tilillä 200.000 markkaa laitteiden rakentamiseen ja valmistuksen aloittamiseen, ja summasta piti toimittaa todistus viranomaisille. Velalla ei saanut rakentaa, eikä valmistaa. Lisäksi piti käydä kouluttautumassa Haaga Instituutissa oluenvalmistukseen ravintola- ja pienpanimossa, kertoo Kupiainen.

Tuossa vaiheessa pienpanimoita ei suuresti ollut toiminnassa maassamme, mikä osaltaan selittää alkoholiviranomaisten virkaintoisuutta. Jokainen pienpanimo oli noin vuosina tietyllä tapaa uranuurtaja. Tosin alkoholitarkastajat olivat muutenkin aktiivisia, eivätkä heidän poliisiavusteiset lähes ratsianomaiset tarkastuskäyntinsä olleet harvinaisia.

Mutta lopulta luvat heltisivät ja kuohuvaa ohrapirtelöä saatiin janoiselle kansalle. Tuvan tummaan käytettiin Lahden polttimon mallasta, tummaa ja vaaleaa sekoitettuna. Sitä ei pullotettu koskaan, vaan myytiin suoraan hanasta.

– Tummaa olutta, päällä paksu vaahto, hieman sellainen Guinness-tyyppinen olut, mikäli pitäisi verrata johonkin nykytuotteeseen. Alkoholiprosentti oluessamme oli 4,7.

Kupiainen kävi Lahdessa ottamassa oppia Teerenpelistä, joka oli avattu 1994. Siellä oli juuri niinä aikoina käynnistetty panimotoiminta. Opiksi tuli se, että kannattaa hommata ainakin 80 litran laitteisto, sillä muuten homma menee puuhasteluksi. Laitteiston hinnaksi tuli noin 70.000 markkaa.

Oluen saaminen myyntikuntoon oli noin kahden viikon prosessi. Alulle keitos pantiin jo kello 4.00 aamulla ja monimutkainen valmistusprosessi sitoi käytännössä yrittäjän koko päiväksi.

Juuri tämä sitovuus oli tavallaan siemen oluenvalmistukseen lopettamiseen. Se kävi kaupaksi, sitä juotiin kyllä ja Kupiainen valmisti Tuvan tummaansa muutaman vuoden ajan. Kuitenkin ravintola Jouto-Tuvassa kävi noin aikoina yksinomaan ruokailijoita päivittäin sadasta kahteensataan. Ruokaravintolan ja oluenvalmistuksen yhdistäminen kävi liian raskaaksi, eikä niiden myyntitulojakaan voinut oikein verrata.

– Se vaati liikaa yrittäjän omaa työtä, mikä käytännössä oli sitten korvattava työntekijällä. Silloin 1990-luvulla meillä oli Jouto-Tuvassa kaiken kaikkiaan yrittäjäpariskunnan lisäksi tusinan verran työntekijöitä kirjoilla, huomauttaa Kupiainen.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Yrittäjä Jari Kupiainen kuuluu joutsalaiseen oluthistoriaan sen erottamattomana osa Tuvan tumma -oluellaan.

Katso täältä lehtileike vuodelta 1996

Tagged with →