Joutsan seutukunnalla ei päästä tänä kesänä nauttimaan tavanomaisessa määrin seudun harrastajateattereiden tuotoksista. Syynä siihen ovat koronavirusepidemia sekä muutamien teattereiden hankaluus saada riittävästi väkeä kokoon näytelmän tekemistä varten.

Seudun pitkäaikaisista harrastajateattereista ainoa, jolla on tekeillä tälle kesälle näytelmä, on Joutsan Nuorisoseuran Talkooteatteri. Talkooteatterilla on ohjaaja Jarmo Laakson mukaan jo valmis näytelmä ja näyttelijätkin, mutta porukan yhteisharjoitusten aloitusajankohta ja sen myötä myös näytöskauden aloitusajankohta ovat koronavirustilanteen ja sen tuomien rajoitusten vuoksi tässä vaiheessa kysymysmerkki.

Yleensä yhteisharjoitukset on aloitettu Laakson mukaan näihin aikoihin ja ensi-ilta on pidetty heinäkuussa, mutta koska nyt harjoittelemaan ei päästä normaaliaikataulussa, Laakso pitää myös näytöskauden aloituksen siirtymistä hyvin todennäköisenä.

Seutukunnan muut pitkään toimineet harrastajateatterit eli Rutalahden nuorisoseuran teatteri ja Teatteri Kuhaus sen sijaan jättävät tänä kesänä näytökset väliin. Rutalahden teatterilla ei ollut kylän nuorisoseuran puheenjohtaja Pirjo Onnelan mukana tällä kertaa riittävästi väkeä näytelmän tekemiseen, eli näytelmää ei olisi tehty, vaikka koronavirusepidemialta olisikin vältytty.

Kuhauksen näytöskausi jää puolestaan väliin sekä roolihenkilöstön vajauksen että koronavirusepidemian takia. Teatteriyhdistys Kuhauksen sihteeri Marjatta Riihiahon mukaan Kuhaus on kuitenkin suunnitellut tragikomedian esittämistä kaamosaikaan.

Pidempään toimineiden harrastajateatterien ohella Joutsan seutukunnalla toimii myös lyhyemmän aikaa toiminut, Tapio Lankian luotsaama TatuFanit. Myöskään TatuFaneilla ei ole tulossa näillä näkymin kesäksi näytelmää. TatuFaneilla on ollut Lankian mukaan suunnitteilla joku pienimuotoisempi näytelmä, mutta koronavirustilanne on muuttanut myös heidän suunnitelmiaan.

Mikäli vallitseva tilanne kuitenkin muuttuu parempaan päin ja näytösmahdollisuus sittenkin jossain vaiheessa tulee, Lankian mukaan TatuFaneilla on kyllä halu saada jonkinlainen esitys aikaiseksi.

Tarja Kuikka

Kuva: JS Arkisto