Kuka hän on? Antakaa puhelinnumero! Olen kyllästynyt liturgiaan salaperäisestä toisesta henkilöstä joka on valmiina palvelemaan minua.
Asun talossa, jossa on vain kaksi alle 70-vuotiasta asukasta, kaikki muut ovat kahdeksankymppisiä, naapuritaloissa samoin.
Kotipalvelua tehostettava
Mielestäni Joutsan kotipalvelun tulisi kartoittaa kaikki yksinasuvat vanhukset, ottaa heihin yhteyttä ja selvittää avun tarve. Varmaan henkilökuntaa pitäisi lisätä, jos poikkeustila jatkuu puolikin vuotta. Kunta ei ole suuri, mutta vanhuksia on paljon. Kaikki eivät saa selville kotipalvelun numeroa, tai asian esittäminen on vaikeaa, kun ei ole tottunut apua pyytämään.
Kaupat
Kauppojen aukiolo klo 6-7 on hankala ajankohta, puoli tuntia keskipäivällä olisi helpompi. Moniko vanhus jaksaa nousta klo 6, ottaa lääkkeensä, keittää puuron, pukeutua ja lähteä rollaattorilla kauppaan? Myös kaupan väelle klo kuusi toisi lisää stressiä.
Hyviä asioita
Suomalainen yhteiskunta toimii edelleen. On hienoa, että sähkö, vesi ja lämmitys sekä tietoliikenne toimivat. Ruokaa ja lääkkeitä riittää. Miksi hätääntyisin?
Me purnaavat suomalaiset olemme parhaimmillamme kriisien aikana, se on nähty.
Supistettu terveydenhoito huolehtii edelleen akuuteista tapauksista. Lääkärin etähoito puhelimella on hyvä hoitotapa silloin kun potilasta ei tarvitse kosketella tai kuunnella.Potilaan ei tarvitse lähteä kotoaan, kun lääkäri soittaa, ja hän saa kysyä neuvoa lääkäriltä.
Apteekki lupaa keksiä keinon, millä saan lääkkeeni, kun soitan sinne.
Hätääntyminen
Jokainen tietää, että elämä joskus päättyy. Jos korona iskee, voin parantua tai sitten en.
Se ikäluokka, joka lapsena istui kädet korvilla pommisuojassa, ei ensimmäisenä joudu paniikkiin koronan takia. On opittu sopeutumaan. Nuoremmat, jotka ovat tottuneet tanssimaan Tähtien kanssa, voivat turhaantua, kun vastassa on rajoitus tai kielto, mihin tahansa kääntyykin. Yhdessä me kaikki pääsemme tästä yli.
Ne joilla on kristillinen vakaumus, saavat henkistä voimaa Jumalan sanasta. Hiuskarvakaan ei päästäsi putoa Jumalan sallimatta.
Perheiden elämänlaatu paranee, kun lapset saavat olla vanhempiensa kanssa. Esim. leivän leipominen on kivaa, ja lapsikin sen oppii!
Päivi Elomaa-Onali
Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.