Joutsan kunnassa on linjattu koronavirusepidemian vuoksi, että kunnanvaltuusto, hallitus ja lautakunnat eivät toistaiseksi kokoonnu.

– Muutoksia linjaukseen voidaan tarvittaessa tehdä. Etäkokousten käyttöönottoa selvitellään, jos kriisi pitkittyy. Kuntalain mukaan etäkokouksessa on oltava näkö- ja kuuloyhteys sekä taattava riittävä salaus ja luotettavuus. Kaikilla ei tällä hetkellä ole tähän riittäviä ohjelmia ja koulutusta, kertoo kunnanjohtaja Harri Nissinen.

Poikkeusolojen johtosäännön mukaan päätöksiä tekee toistaiseksi kunnanjohtaja johtoryhmän avustuksella. Päätökset koskevat poikkeusoloja. Luottamushenkilöt ohjaavat ja seuraavat toimintaa. Johtoryhmä tiedottaa aktiivisesti luottamushenkilöjohdolle.

Luhangassa ei ole toistaiseksi tehty vastaavaa linjausta kokousten lopettamisesta. Kunnanjohtaja Tuomo Kärnän mukaan kunnassa pidetään välttämättömät luottamuselinten kokoukset.

Markku Parkkonen

Tagged with →