Joutsan terveyskeskuksessa on tehty järjestelyjä koronavirusepidemian vuoksi. Hengitystieoireisten potilaiden tulee kulkea nykyisen pääsisäänkäynnin eli ensiavun sisäänkäynnin kautta ovikelloa soittaen. Muiden kulku terveyskeskukseen on järven puolelta hammashoitolan ovesta. Hammashoitolan huone 1 on hoitajavastaanotto, jossa suoritetaan esimerkiksi ompelemiset ja haavahoidot.
Muu vastaanotto, fysioterapia, laboratorio ja röntgen ovat toisessa kerroksessa, jonne kulku on portaita ylös seinien opasteita seuraten. Liikuntarajoitteiset pääsevät sisään vuodeosaston oven kautta. Kulkusilta on ensiavun oven vierestä oikealle.
Diabeetikkojen hoitotarvikkeita noutavien tulee soittaa ensin terveyskeskukseen (Luhanka p. 014 269 0253, Leivonmäki p. 014 249 0251, Joutsa maanantaisin p. 040 840 4691). Tarvikkeita ei saa noutaa sairaana tai flunssaoireisena. Riskiryhmäläisten hoitotarvikkeiden nouto toivotaan tehtävän mieluiten läheisen tai muun terveen henkilön toimesta.
Joutsassa, Leivonmäellä ja Luhangassa näytteenotto toimii toistaiseksi normaalisti. Leivonmäellä on kulku terveysaseman takaovesta. Näytteenottoon ei pidä tulla flunssaoireisena.
Potilaiden asioita hoidetaan mahdollisimman pitkälle puhelimitse. Mahdollisista jo sovittujen aikojen peruutuksista tai muutoksista ilmoitetaan aina henkilökohtaisesti. Seututerveyskeskuksen terveysasemilla keskitytään ensisijaisesti kiireellisten vaivojen hoitamiseen.
Hengitystieinfektio-oireisten potilaiden suun päivystykselliset säryt hoidetaan keskitetysti Seututerveyskeskuksen suun erikoishoidon yksikössä Jyväskylässä. Kiireellinen muiden potilaiden suun hoito tehdään Joutsan, Keuruun ja Laukaan hammashoitoloissa.
Seututerveyskeskuksen alueen hengitystieinfektio-oireisten sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden hoito keskitetään Laukaan sairaalaan. Seututerveyskeskuksen alueen muut sairaalahoitoa tarvitsevat potilaat hoidetaan Joutsan ja Keuruun sairaaloissa.
Välttämättömät neuvolan tarkastukset (ei hengitystieinfektio-oireisille) tehdään Joutsan ja Luhangan alueella Leivonmäen neuvolassa.
Markku Parkkonen
Koronaneuvontapuhelin
Seututerveyskeskuksen sairaanhoitaja vastaa asiakkaiden koronaan liittyviin yleisiin kysymyksiin puhelimitse arkisin klo 8–16 numerossa 050 475 3609. Jos puhelin on varattu, sinulle soitetaan takaisin.
Jos epäilet tartuntaa
• Tee sähköinen oirearvio ja toimi sen antamien ohjeiden mukaan.
• Pysy kotona taudin leviämisen välttämiseksi. Kaikki flunssan oireet hoidetaan nyt kotona riippumatta siitä, oletko matkustanut tai muutoin altistunut koronavirukselle. Sairausloma kirjoitetaan tarvittaessa puhelimitse.
• Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
• Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Jos niitä ei ole saatavilla, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
• Jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta tai yleistilasi laskee, tai kyseessä on pieni lapsi, tee kotona sähköinen oirearvio tai ota puhelimitse yhteyttä omalle terveysasemalle. Terveysasemien ollessa kiinni, soita päivystysapuun 116 117. Toimi puhelimitse annettavien ohjeiden mukaan. Yhteydenotto etukäteen on välttämätön, jotta sairastunut ei levittäisi tautia terveysasemalla tai yhteispäivystyksessä.