Joutsan Pommia edustavalla Suomen maajoukkueen ampumahiihtäjällä Suvi Minkkisellä on nyt takanaan uran paras kausi, vaikka alkukausi ei näyttänytkään kauhean lupaavalta.

– Alkukausi oli tosiaan melko vaikea niin tuloksellisesti kuin henkisestikin. Taulut eivät meinanneet kisoissa kaatua lähelläkään sillä tasolla kuin olisin halunnut tai mitä harjoituksissa pystyin toteuttamaan. Kyllä siinä vähän itsellä uskoa koeteltiin ja vaikka koko ajan halusin uskoa, että pakko sen ammunnan on jossain vaiheessa kisoissakin onnistua, niin silti välillä kävi mielessä, että tuleekohan tästä kaudesta yhtään mitään, kertoi Minkkinen.

Loppukausi meni Minkkisellä kuitenkin loppujen lopuksi hyvin

– Voin hyvillä mielin sanoa tehneeni selvästi urani parhaan kauden tähän asti ja selkeä tasonnosto näkyy myös tuloslistalla. Sen jälkeen, kun nousin tammikuussa Ruhpoldingissa ensimmäistä kertaa pisteille, tuli vain yksi kisa, jossa en saanut pisteitä. Eli sillä tavalla loppukausi oli kyllä vahvaa tekemistä.

– Hassua kauden tuloksia katsellessa on se, että minulla ei ollut yhtään sijoitusta välillä 40-70. Eli joko kisa meni hyvin ja olin pisteillä, tai sitten kisa meni ihan penkin alle ja olin todella kaukana tuloslistalla.

Viimeinen maalimancupin viikko oli maajoukkueelle tapahtumarikas niin vallitsevan epidemiatilanteen takia kuin myös Kaisa Mäkäräisen uran lopettamisen myötä.

– Olen iloinen, että ehdin olla Kaisan kanssa yhdessä maajoukkueessa ja nähdä sitä tekemisen tasoa. Tietenkin mieltä lämmittää, että ehdin hänen päänahankin saada vielä ammattilaisuran aikana kuin myös hiihtää viestiä samassa joukkueessa, hehkuttaa Minkkinen.

Minkkiselle mennyt kausi antoi paljon uskoa ja motivaatiota tulevaan.

– Maailmancupin pisteet ovat olleet tavoitteena siitä asti kun pääsin tällä tasolla kilpailemaan ja nyt vihdoin niitä on peräti kuudesta kisasta. Myös se, että itse näkee edellytyksien olevan vieläkin korkeammalla, luo uskoa. Tämä on kuitenkin vähän sellainen jossittelun kuninkuuslaji ja aina voi laskea missä olisi nolla-ammunnalla ollut. Tällä kaudella se olisi ollut jo top 10 -sijoitus. Vaikka se on vain teoreettinen, niin se kertoo kuitenkin siitä, että eivät ne huippusijoitukset mitään utopiaa ole.

Markku Parkkonen

Suvi Minkkisen kisat kaudella 2019-2020

(Sijoitus + sakot)

Östersund:
Pariviesti 17. 
Pikakisa 88. 1+3
Normaalimatka 74. 0+1+0+3
Naisten viesti 17.

Hochfilzen:
Pikakisa 98. 4+2
Naisten viesti 19.

Annecy:
Pikakisa: 77. 1+2

Oberhof:
Pikakisa 83. 2+2
Naisten viesti 15.

Ruhpolding:
Pikakisa 31. 0+0 
Naisten viesti 19.
Takaa-ajo 29. 2+1+0+0

Anterselva MM:
Pikakisa 80. 1+2 
Normaalimatka 39. 1+0+0+1
Naisten viesti 11. 

Nove Mesto:
Pikakisa 36. 0+2
Naisten viesti 16.

Kontiolahti:
Pikakisa 35. 1+0 
Takaa-ajo 39. 1+0+0+1

Näiden kansainvälisten kisojen lisäksi oli kuusi kilpailua, joten yhteensä kaudella tuli 25 kisastarttia. 

Tagged with →