Tampereella järjestettiin viikonloppuna kansallisesti ja myös Euroopan mittakaavassa kauden suurimmat yleisurheilun hallikilpailut Tampere Junior Indoor Games -kisat. Kaikkiaan kisoihin oli ilmoittautunut lähes 1.800 osallistujaa ikäluokista 9-17. Joutsan Pommista mukana oli viisi kilpailijaa, joiden menestys oli varsin mainiota.

Olivia Fagerholm osallistui T12-sarjassa kolmeen lajiin ja teki kahdessa uuden ennätystuloksensa. Korkeudessa Olivian sijoitus oli 13:s ja 60 m juoksussa 88:s. Pituudessa sijaluku oli 60:s.

P13-sarjassa Benedict Seppälä osallistui kuulaan ja 60 m juoksuun. Kuulassa hän sijoittui neljänneksi uudella ennätystuloksellaan. 60 m juoksussa Seppälä oli varsin ylivoimainen voittaen sekä alkueränsä että loppukilpailun. Seppälä oli kisan ainoa kahdeksan sekunnin alittaja. Alkuerätulos 7,83 on ikäluokan kauden kärkitulos Suomessa ja kaikkien aikojen tilastossakin 13:s.

T14-sarjassa juoksi Pommin urheilijoista Veera Reponen 60 m juoksussa. Hän voitti oman alkueränsä ja sijoittui A-finaalissa neljänneksi ajalla 8,23 jääden vain kaksi sadasosaa kolmossijasta. Tyttöjä tässä kisassa oli runsaasti, sillä kaikkiaan 125 juoksijaa sai tuloksen alkuerissä.

P14-sarjassa Valtteri Virtanen juoksi alkueränsä voittoon 60 m juoksussa ajalla 7,96. Aika sivuaa hänen aiemmin juoksemaa ennätystään. Tällä ajalla hän selvisi A-finaaliin, jossa tuloksena oli seitsemäs sija. Valtteri on harjoitellut ja kisaillut yleisurheilussa vasta tällä hallikaudella. Siksi kauden tuloksia voi pitää erinomaisina. Tampereen suorituksen arvoa nostaa sekin, että Valtterilla oli viikolla flunssan oireita, joista hän ei ollut päässyt kunnolla eroon vielä viikonloppunakaan.

P15-sarjassa Luukas Kemppainen hieman epäonnistui lähdössä, mutta kiihdytti terävästi eränsä kakkoseksi ajalla 7,82. Harmillisesti hallikauden kolmen hallikisan heikoin aika osui näihin kisoihin, silti Luukas karsiutui vain yhdellä sadasosalla loppukilpailusta. Ikäluokassaan Luukas on myös kärkipään juoksijoita Suomessa.

Joutsan Pommilla on siis pienehkö, mutta iskukykyinen joukko nuoria yleisurheilijoita. Kesän tavoitteena on parantaa monipuolisesti harjoitellen ennätyksiä ja saada kasaan kova joukkue P15-sarjan viestijuoksuihin. 

Mika Sirkka

Kuvassa vasemmalta Veera Reponen, Benedict Seppälä ja Valtteri Virtanen. Kuva: Mika Sirkka.

Tagged with →