Perjantaina liputetaan. Maassamme on jokavuotisia virallisia liputuspäiviä vain seitsemän. Niistä yksi on Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivä. Helmikuun 28. päivänä Elias Lönnrot päiväsi Kalevalan ensimmäisen version (Vanhan Kalevalan) esipuheen 185 vuotta sitten. Liputus vahvistettiin asetuksella 1978.
Hyvää Kalevalan päivää Joutsan yhtenäiskoululle, joka nosti yhteisönsä valtakunnalliseen näkyvyyteen pokkaamalla Vuoden opetus 2019 -palkinnon Kalevala goes science-projektillaan! Harva pieni maaseudun koulu pääsee koulutehtävillään TV:n pääuutisiin. Olen vain mediatietojen varassa, mutta itsekin opetustyötä tehneenä voin vain kuvitella, miten paljon se on edellyttänyt oppilaiden ja opettajien yhteistä innostusta ja osaavaa työotetta. Tuntuu tosi uutiselta saada tämän päivän 9. luokkalaiset lähestymään kansalliseepoksemme tarinoita ja päivittämään niiden ilmiöitä tieteellisellä tutkimusotteella tähän päivään.
Jotenkin tuo palkinto ei tullut minulle yllätyksenä. Olin saanut varoituksen. Osallistuin muutama vuosi sitten näihin aikoihin Joutsassa Suomi 100 -juhlavuoteen sisältyvään Naisen ääni -kurssille. Se järjestettiin yhtenäiskoulun eräässä luokassa. Väliajoilla ihailin luokan seinällä olleita piirustuksia. Ne olivat kaikki Kalevalan eri tapahtumista. Kalevalafanina en ollut uskoa silmiäni. Se taidenäyttely oli minulle kurssin bonus, josta olisi ollut kohtuullista toimittaa tekijöille kiitos. Jäi tekemättä. Omina 50-luvun kouluvuosina suhteeni Kalevalaan taisi jäädä lähinnä trokeen jollotukseksi. Vasta myöhemmällä iällä olen löytänyt tien tähän kansalliseen aarrearkkuun.
Toivottavasti Joutsassa saadaan vielä tulevaisuudessakin tällaisia kalevalainnovaatioita eri oppiaineiden yhteistoimintana tai muina hankkeina.. Ne ovat kulttuuritekoja. Liputetaan perjantaina.
Ritva T. Laitinen
Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.