Joutsan kunta järjestää tänäkin kesänä maksullista päivätoimintaa alakoululaisille koulujen kesälomien aikana. Ajalla 1.6.-24.7. järjestettävä toiminta on tarkoitettu ensisijaisesti oman kunnan koululaisille, mutta toissijaisesti myös ulkopaikkakuntalaisille lapsille.

Päivätoiminta sisältää aiempien vuosien tapaan muun muassa leikkiä, liikuntaa sekä askartelua, ja aktiviteetteihin käytetään yhtenäiskoulun tiloja sekä sen lähellä olevia piha- ja kenttäalueita. Toiminnasta vastaavat pääasiassa koulunkäynninohjaajat.

Joutsalaisten osalta päiväkohtainen osallistumismaksu on neljä euroa, ulkopaikkakuntalaisten osalta kuusi euroa. Maksuun sisältyy ohjattu toiminta ja lounas. Joutsan yhtenäiskoulun vakuutus kattaa joutsalaislapset, mutta sen sijaan muiden lasten vakuuttaminen tulee perheiden itse hoidettavaksi.

Kunnalle päivätoiminnan järjestäminen tuo noin 9.000 euron nettokustannukset. Ne maksetaan Reino Järvisen rahaston varoista.

Ohjatun päivätoiminnan järjestämisellä pyritään tukemaan lasten ja perheiden arkea. Erityisen tärkeänä ohjattua toimintaa pidetään silloin, kun vanhemmat ovat työssä lasten kesäloman aikana. Aiempina vuosina päivätoiminnasta saatu palaute on osoittanut, että toimintaa pidetään perheissä tarpeellisena.

Tarja Kuikka