
Joutsan Pommin Suvi Minkkinen oli mukana viime perjantaina Italian Anterselvassa ampumahiihdon MM-kisoissa naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa. Suomalaisista parasta vauhtia piti 40:nneksi sijoittunut Kaisa Mäkäräinen. Kilpailun voitto meni yhden sakon ampuneelle Norjan Marte Olsbu Röiselandille, jolle Mäkäräinen hävisi lopulta puolitoista minuuttia.
Suvi Minkkinen sijoittui pikakilpailun 80:nneksi. Hän ampui makuulta yhden ohilaukauksen ja pystypaikalta kaksi. Eroa kärkeen kertyi kolme minuuttia ja 40 sekuntia.
– Oli fyysisesti vaikea kisa. Ekan kierroksen tulin suunnitelmien mukaan, kun alkuvauhti on yleensä minulle haasteellinen. En lähtenyt siinä keulimaan, mutta kisa tuntui siltä, että se ei lähtenyt missään vaiheessa käyntiin. Oli vaikeaa loppuun asti, Minkkinen harmitteli.
Markku Parkkonen