
Sääolosuhteet ovat hankaloittaneet tänä talvena hiihdon harrastamista Joutsan seutukunnalla. Tykkilumella on päästy hiihtämään Joutsassa jo useiden viikkojen ajan, mutta sen sijaan luonnonlumitilanne on ollut välillä niin huono, että jos tuttuja latureittejä onkin päästy jossain vaiheessa tekemään, niin ennen pitkää keli on lauhtunut ja sade on sulattanut lumet ja ladut sen mukana. Säätila on vaihdellut välillä hyvinkin rajusti.
Joutsan Seutu teki eilen tiistaina aamupäivällä soittokierroksen ja kyseli muutamien seudun latujen ja luistelukenttien tilannetta. Latujen osalta tilanne oli huono, sillä viime päivien sateet olivat sulattaneet lumia ympäri seutukuntaa.
Joutsan kirkonkylän laduista oli tiistaina aamupäivällä hiihtokunnossa ainoastaan vajaan puolentoista kilometrin mittainen tykkilumilatu, muut ladut sade oli osittain sulattanut, eikä niitä sen vuoksi oltu päästy ajamaan. Vielä viime viikonloppuna käytössä olivat tykkilumiladun ohella myös 3, 5 ja 7,5 kilometrin ladut, ampumaradan lisälenkeistä lyhyempi lenkki sekä vajaan kilometrin mittainen päiväkoti Koivukummun latu.
Myös Mieskonmäellä, Leivonmäellä ja Luhangassa tilanne oli tiistaina aamupäivällä kehno. Niin Mieskonmäen koulun vajaan kilometrin mittainen lähilatu kuin myös Leivonmäellä sijaitsevat runsaan kilometrin mittainen valolatu, Kurkiauran koulun lähilatu kuin 4,5 kilometrin latukin olivat vielä viikonloppuna hiihtokuntoisia, mutta tiistaiaamuun mennessä sade oli kurittanut niitäkin. Leivonmäellä lunta oli tiistaina hiihtämiseen riittävästi ainoastaan urheilukentällä.
Luhangassakin esimerkiksi Luhangan koulun valolatu ja sen yhteydestä lähtevä Iitinmäen retkilatu olivat vielä viikonloppuna käyttökunnossa, mutta kärsivät sateesta merkittävästi lyhyessä ajassa.
Soittokierroksella tavoitetut hiihtolatuja huoltavat henkilöt olivat kaikki yhtä mieltä siitä, että latujen pysyminen hiihtokuntoisina vaatii lisää lunta. Paikoin selvittäisiin vähemmälläkin lumimäärällä, mutta paikoin lunta tarvittaisiin enemmän.
Esimerkiksi Valkharjunkankaan luonnonlumesta tehdyille latureiteille tarvittaisiin Joutsan Pommin latumestari Risto Otavan mukaan viidestä kymmeneen senttimetriä lunta, ennen kuin latuja päästään ajamaan uudelleen. Esimerkiksi Mieskonmäkeen taas tarvittaisiin Joutsan kunnan teknisen toimen huoltomies Jarkko Mäen mukaan melkeinpä 20 senttimetriä uutta lunta, sillä Mieskonmäen latu oli tiistaina aamupäivällä pitkiltä matkoilta sulanut ja jäljellä oli vesisohjoa.
Myös luistelukentät ovat kärsineet sateista ja niiden huollon osalta toiveissa ovat pakkaskelit. Esimerkiksi Mieskonmäen jääkiekkokaukalo on luistelukunnossa – tosin vielä alkuviikosta jäällä oli vettä – mutta Joutsan kirkonkylän jääkiekkokaukalo ja lukion kentän jää sen sijaan olivat tiistaina aamupäivällä väliaikaisesti suljettuina johtuen jääalueilla olleesta vedestä. Muuten kirkonkylän kaukalon ja lukion kentän jää olivat kuitenkin Mäen mukaan luistelukunnossa.
– Tarvitaan noin kaksi astetta pakkasta, niin kentät aukeavat luistelukäyttöön. Jos nyt esimerkiksi ensi vuorokauden aikana tulee yöpakkasia ja se kaksi astetta ja kun on kuulas keli, eli ei ole pilvistä, niin kaksi astetta riittää siihen, että se jäätyy, Mäki kertoi tiistaina aamupäivällä.
Tarja Kuikka
Kuva: JS Arkisto