Kumpi oli ensin, musiikki vai urheilu, sitä Hehewuti-artistinimellä tunnettu laulaja-lauluntekijä, entinen alppihiihtäjä Henna Raita (kuvassa) ei oikeastaan tiedä. Ehkä musiikki, sillä se tuli lahtelaistaustaisen, nykyisin Rusissa asuvan Raidan elämään jo varhain. Mutta toisaalta Raita oli vain neljä tai viisi silloinkin, kun hänen alppihiihtäjäisänsä vei hänet ensimmäistä kertaa mäkeen.

Kumpi tahansa oli ensin, niin musiikki kuin urheilu ovat olleet pitkään mukana Raidan elämässä. Ensin vähän lomittain, sitten urheilu etunenässä ja siitä saakka kun Raidan kilpaurheilu-ura vajaat viisitoista vuotta sitten päättyi, musiikki on ollut ykkönen.

Raidan musiikkikuviot käynnistyivät lapsena klassisesta pianon soitosta, joskaan klassinen musiikki ei ollut hänelle se ”omin juttu”. 16-vuotiaana hän päätti opetella soittamaan kitaraa ja samoihin aikoihin hän alkoi tehdä lauluja. Urheilu veti kuitenkin aikaa soittamiselta, joten Raita eteni urheilu edellä.

– Jossain vaiheessa pidin kitaraa mukana reissuissakin, mutta varmaan se soittaminen käytännössä jäi aika vähiin siellä, hän muistelee.

Aluksi laulut syntyivät englanniksi, kunnes Raita vajaat kymmenkunta vuotta sitten kokeili, miltä suomeksi kirjoittaminen tuntuu ja kuulostaa. Hän oli kirjoittanut aiemmin pari laulua suomeksi, yhden äitinsä syntymäpäiville ja toisen isoisänsä hautajaisiin.

– Edelleen kirjoitan välillä lauluja englanniksi, mutta niin kuin minullakin laulut lähtee omista tunnelmista, niin on siinä semmoinen tietty intiimiys, että kirjoittaa omalla kielellä.

Hehewuti esiintyi viime viikonloppuna Huttulassa järjestetyllä Rock-Mani-Ska ry:n Juhlaklubilla. Kuva: Markku Parkkonen

Viimeiset viitisen vuotta Henna Raita on tehnyt musiikkia ja keikkaillut Hehewutina. Hehewutin musiikki sijoittuu popin laajaan skaalaan, tunnelma kappaleilla on paikoin herkkä, paikoin folkahtavakin, ja lyriikoilla on iso rooli. Raita itse kuvaa musiikkiaan lyriikkavetoiseksi hybridipopiksi.

– Siellä on vaikutteita monesta ja on monenlaisia elementtejä käytetty. Ihan perinteisiä instrumentteja, mutta myös konejuttuja.

Hehewutin tuoreimmat julkaisut ovat viime syksynä ilmestyneet Anna mennä beibi -sinkku ja Koska haluun olla tää -ep. Tänä vuonna luvassa on uutta – tosin ei isompaa kokonaisuutta kerralla.

– Ajattelen, että rakennan niitä biisi kerrallaan ja teen biisi kerrallaan valmiiksi ja sitten julkaisen niitä sitä mukaa, kun niitä tulee, kertoo Raita.

Musiikki ei ole hänelle täysipäiväinen työ, vaan hän tekee myös opettajan sijaisuuksia, ja lisäksi hänellä on oma luonnonkosmetiikkaprojekti. Musiikin tekeminen täysipäiväisesti olisi mieleistä, mutta Raita ei kiirehdi asian suhteen.

Hehewuti on yhden naisen projekti, mutta Raita on avoin yhteistyökuvioille.

– Mutta tykkäisin, että niissä se energia olisi jotenkin semmoinen, että se on mielekäs kaikille, jotka siinä on mukana.

Lahtelaistaustainen Henna Raita on asunut kuutisen vuotta tytärtensä kanssa Joutsan kupeessa Hartolan Rusissa, äitinsä ja mumminsa entisissä kotimaisemissa.

Myös urheilun Henna Raita aloitti siis varhain. Hänelle kertyi Lahden Hiihtoseurassa pitkä alppihiihtoura, johon mahtui kolmet olympialaisetkin, kunnes hän laski keväällä 2006 viimeiset kisansa. Hän oli 31-vuotias ja kulkenut pitkään maailmalla kilpailemassa.

– Jotenkin tuli vaan sellainen, että nyt voisi olla muiden juttujen aika. Se oli hyvin orgaaninen päätös ja tosi lempeä liukuma.

Kilpaurheilijan elämän säntillisyydestä luopuminen aiheutti hienoista kriisiä, mutta tyhjän päälle Raita ei jäänyt. Identiteettikriisiäkään ei tullut, tosin päästessään vasta kolmikymppisenä ”normaaliin” elämään hän huomasi eläneensä urheilumaailman kuplassa ja koki toisten olevan normaalissa elämässä jo häntä pidemmällä.

– Minä ja aikuisuus ei sovittu samaan lauseeseen siinä pitkään aikaan, naurahtaa Raita.

Kilpaurheilua Raita ei ikävöi, mutta välillä hän miettii, mitä tekisi eri lailla nyt, kun tietää sen minkä tietää ja on nähnyt enemmän. Mutta lopettaessaan hän oli varma, että oli laittanut peliin kaiken, mitä oli laitettavana.

– Minusta ei tullut sitä maailman parasta, mutta kiipesin sen oman huippuni ihan varmasti. Ei ollut mitään kaduttavaa tai mitään jotenkin hampaankolossa.

Tarja Kuikka

Tagged with →