Joutsan, Luhangan ja Sysmän seudut ovat olleet jo vuosikymmeniä valkoselkätikan esiintymisen ydinaluetta, ja ovat sitä edelleen, vaikka kanta on hieman levinnyt entistä laajemmalle alueelle. Esimerkiksi Luhangan Onkisalo on ollut hyvä paikka bongata valkoselkiä.

Valkoselkätikan tulevaisuus Suomessa näyttää pitkästä aikaa hieman valoisammalta. Valkoselkätikkoja on seurattu jo vuosikymmenien ajan ja koetettu auttaa ahdingossa. Nämä linnut ovat oppineet myös käymään ruokinnalla ja valkoselkätikkoja on rengastettu vuosien saatossa runsaasti.

Rengastusten avulla on todettu valkoselkätikkojen elävän varsin pitkään, jopa yli 15 vuotta vanhoja yksilöitä on tavattu. Valkoselkätikka joutuu monien muiden lintulajien tavoin syksyisin ja talvisin vaeltamaan ravinnon perässä. Yleensä suuntana on eteläinen rannikko, joten pohjoisimpien valkoselkätikkojen vaellukselle tulee mittaa satojakin kilometrejä.

Näyttää siltä, että valkoselkätikkojen määrät ovat hiljalleen ohittaneet aallonpohjan. Valkoselkätikka on silti vieläkin Suomessa erittäin uhanalainen. Ilman Venäjältä tulleita vaelluksia laji olisikin varmaan jo hävinnyt Suomesta. Laji on ollut eteläisessä Suomessa nykyistä paljon runsaampi. Vielä ennen sotia kannaksi on arvioitu ainakin tuhat yksilöä.

Suomi on sankkojen havumetsien peittämä maa. Valkoselkätikka vaatii sen sijaan pesäpaikakseen suurehkoja lehtimetsiä, sillä valkoselkätikan reviiri on laaja. Viime vuosina valkoselkätikka on runsastunut hiljalleen Pohjanlahden rantametsissä.

Usein valkoselkätikan reviiri on ollut saaressa. Valkoselkätikka on mieltynyt muiden tikkojen tavoin vanhoihin tervaleppälehtoihin. Usein tervaleppälehdoissa on myös vanhoja koivuja ja haapoja, joista tikat löytävät hyönteisiä ravinnoksi. Vanhassa lahopuussa voi olla muun muassa kymmeniä kovakuoriaislajeja ja niiden toukkia.

Valkoselkätikka tarvitsee vanhan koivikon, haavikon tai lepikon, jossa on vanhoja puita ja pökkelöitä. Monista metsistä saa valkoselkätikalle kelvollisia pesämetsiä, jos niistä vain poistetaan muita puita varjostavat kuuset ja männyt. Joutsassa valkoselkätikat elelevät usein järvenrantalehdoissa, joista löytyy runsaasti lahopuuta ravinnon hakuun. Valkoselkätikka on ollut pitkään itäinen laji ja Joutsassa kanta on ollut harvalukuinen. Joutsassakin valkoselkätikka on varmasti aikoinaan ollut yleisempi kuten muuallakin eteläisessä Suomessa.

Valkoselkätikalle kelpaavat laajat lehtimetsät ovat hiljalleen käymässä vähiin. Entisille kaskimaille kasvaneet lehtimetsät ovat vuosikymmenien saatossa kuusettuneet. Joutsa on sijainnut pitkään valkoselkätikan esiintymisen itäisellä rajalla. Vasta viime vuosien aikana laji on levinnyt myös Pohjanlahden rantamille, muun muassa runsaisiin tervaleppämetsiin. Valkoselkätikkoja pesii harvakseen muun muassa Kokkolan, Raahen, Oulun, Vaasan ja Tornion seuduilla.

Niin Joutsassa kuin myös Pohjanlahdella valkoselkätikkoja pesii erityisesti lehtipuuvaltaisissa saarissa. Pesimäaikaan varsin piileskelevää valkoselkätikkaa on vaikea havaita, mutta talvisilla vaelluksilla niitä näkee usein lintujen ruokinnalla ja pihapuissa koputtelemassa. Vaellukset jatkuvat usein aina huhtikuulle ja joskus toukokuun alkuunkin. Usein valkoselkätikka on jo huhtikuun lopulla pyöräyttänyt munat pesään.

Valkoselkätikkojen elämä on edelleen varsin vaikeaa jo pelkän populaation pienuuden takia. Linnut joutuvat yrittämään pesintää jopa käpytikan kanssa. Läntisen Suomen esiintymistä huolimatta ovat runsaimmat valkoselkätikka kannat ovat yhä edelleen Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Päijänteen itäisellä reunalla. Esiintyminen keskittyy kuitenkin yhä vanhoille lehtipuuvaltaisille kaskimaille.

Valkoselkätikkoja on autettu jo pitkään muun muassa raivaamalla sopivia biotoopeja linnuille erityisesti rantalehdoissa, joissa havupuut ovat ottaneet vallan.

Jarmo Vacklin

Tagged with →