Luhangan torilla lauantaina järjestetyssä Talvitohinat-tapahtumassa oli luhankalaiseen tyyliin mukavan tuttavallinen tunnelma. Tapahtuma sai viime vuonna alkunsa parturi Friian Kammarin avajaisista, jotka sitten laajenivat vähän isommaksi kylätapahtumaksi.

Tällä kertaa mukana oli torin täydeltä paikallisia myymässä omia käsityö- ja tilatuotteita, kalakauppias sekä kunnanjohtaja Tuomo Kärnä tarjoilemassa nokipannukahveja. Lisäksi torilla oli nähtävillä ihan oikea ralliauto. Myös muun muassa palokunnalla ja Luhangan kirkonkylän yrittäjillä oli omissa toimipisteissään monenlaista nähtävää ja koettavaa.

Tapahtuma keräsi myös yleisöä varsin mukavasti paikalle.

Markku Parkkonen

Yläkuvassa Elina (vas.) ja Kaija Sipilä olivat myymässä muun muassa villasukkia Talvitohinoissa. Torilla poikkesivat myös Ester Välikangas (oik.) ja Eila Nurminen.

Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä keitteli tapahtuman vieraille nokipannukahveja.

Tagged with →