Joutsan kirkonkylällä on kuultu viime viikonloppuna ja jo aiemminkin pamauksia, jotka ovat herättäneet kuulijoissa ihmetystä. Pamauksista on tehty ilmoituksia myös Joutsan poliisille.

Asiaa selvitellessä on käynyt ilmi, että kyse on kahden yläkouluikäisen pojan tekemistä kotitekoisista pommeista, joiden valmistamiseen on käytetty Kodin putkimies -nimistä, tukkeutuneen viemärin avaamiseen tarkoitettua ainetta. Tähän viittaavat esimerkiksi uimalasta viime viikolla löydetyt tyhjät Kodin putkimies -pullot ja muovipullon osat.

Kotitekoisia pommeja ovat rakentaneet edellä mainitut kaksi poikaa, mutta heidän lisäkseen paukutteluun on osallistunut myös muita nuoria. Poliisi aikoo puhuttaa tekijöitä.

Poliisilla ei ole tietoa siitä, onko pommeista aiheutunut tähän mennessä vaaratilanteita sivullisille, mutta vaaratilanteen mahdollisuus on kuitenkin pommien räjähtäessä ilmeinen. Kun muovipulloon kyhätään pommi, pullo turpoaa ja räjähtää, jolloin vaarana on, että pullosta lentää silmiin syövyttävää nestettä. Myös räjähtävän pullon muovinpalaset voivat aiheuttaa vaaraa.

Tagged with →