Joutsassa pitkään opettajana toiminut, vuonna 2013 edesmennyt Erkki Lammi on kirjoittanut muistelman lapsuudestaan sota-ajan Petsamossa. Joutsan Seutu julkaisee muistelmatekstin.

Saatteeksi Erkki Lammin muistelmaan

Talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi marraskuun lopussa 80 vuotta. Sitä on muisteltu laajasti joka puolella Suomea monesta eri näkökulmasta ja palattu muistoissa sodan eri vaiheisiin. Erkki Lammin muistelma sodasta tarjoaa omiin lapsuudenajan kokemuksiin perustuvat muistot Petsamon Salmijärveltä ja sitä kautta harvinaisemman näkökulman sotaan.

Erkki Lammin vanhemmat olivat syntyisin Kauhavalta ja muuttaneet Salmijärvelle 1920-luvulla työn perässä. Isä Kalle Lammi oli jääkäri ja oli sitä kautta ollut mukana sisällissodassa. Salmijärvellä hän toimi kauppiaana. Äiti Vieno oli ainakin jonkin aikaa keittäjänä Petsamon nikkelikaivoksella. Lapsia oli neljä, kolme tyttöä ja poika. Erkki oli nuorin lapsista, syntynyt 1932. Lapsista on elossa vielä yksi sisar, joka täyttää ensi vuonna 90 vuotta. Erkki Lammi menehtyi pitkälliseen sairauteen 13.5.2013.

Petsamon siirtolaisia on aika vähän Keski-Suomessa, Joutsassa tietääkseni vain edesmennyt Eila Ikonen. Muistaakseni Eila ja Erkki tapasivat ainakin kerran ja muistelivat Petsamon aikoja. Eila Ikosellakin olisi ollut varmaan paljon kerrottavaa noilta vuosilta.

Mirja Lammi

Sotamuistoja

Olen Erkki Kaarlo Lammi, syntynyt 1932 Petsamon Salmijärvellä, joka sijaitsi aivan Norjan rajalla, välissä oli vain Paatsjoki. Toisen järven, Kuotsjärven, takana sijaitsivat myöhemmin Petsamon nikkelikaivokset noin vuodesta 1935. Petsamoon oli matkaa 60 km.

Aloitin koulun 1939. Ehdin käydä koulua muutaman kuukauden, kunnes talvisota syttyi. Pari vuotta ehdimme asua uudessa kodissamme, jossa oli kolme huonetta ja tupakeittiö. Marraskuun lopun lähestyessä oli ilmassa sodan uhka. Neuvostoliiton rajalle oli vain muutama kymmenen kilometriä. Kaksi naista tuli Petsamosta taloomme käymään. Heillä oli pistoolit kaulassaan turkin alla, itsepuolustukseksi.

Koulu jatkui aina marraskuun loppupuolelle saakka. Sitten tuli kotiimme ankara määräys: olkaa valmiina jättämään kotinne, mukaan saatte ottaa tavaroita vain niin paljon kuin jaksatte hyvin kantaa Aika myöhäiseen aikaan tuli evakointikäsky. Marraskuun lopulla, iltayöstä tuli käsky nousta kuorma-auton pressulla peitetylle lavalle, jossa oli jo jonkin verran väkeä Petsamon suunnasta. Jonkinlaisia peittoja oli suojana pakkasta ja viimaa vastaan.

Matkasta en kovin paljon muista. Kai jossakin välillä saimme teetä ja voileipiä. Matka päättyi Tervolaan, missä asettauduimme maalaistalon yhteen nurkkaukseen asumaan.

Joulu 1939 oli aika ankea. Kun talonväen suuri perhe oli syönyt jouluaterian, keitti äiti meille riisipuuron, minkä söimme peltisistä kupeista.

Talvi oli kova, pakkasia yli 30 astetta. Lentokoneita lenteli kirkkaalla ilmalla noudattaen Kemijokea kohti Rovaniemeä.  Merkittävä päivä oli 13.3., jolloin julistettiin rauha. Menimme sydän syrjällään kuuntelemaan uutisia radiosta napuritaloon. Olimme iloisia, kun kotiseutumme Petsamo oli jäänyt Suomelle.

Kevätpuolella äiti oli etsinyt meille parempaa asuntoa ja löytänyt sen Tervolan kirkolta pohjoisen suuntaan. Talon omisti yksinäinen täti-ihminen, joka asusteli kamarissaan antaen meille tuvan asuttavaksi. Siskoni kanssa aloimme jatkaa koulunkäyntiä. Pakkasia oli edelleen, mutta kouluun oli mentävä. Minulla oli poronnahkatossut, joten jalkojen puolesta tarkenin.

Läheisessä talossa asui Karjalasta tullut evakkoperhe, joten leikkikavereita riitti. Koulu sujui rauhallisesti, talvisota oli loppunut ja vähitellen alkoi mielessä itää ajatus palata takaisin kotiseudulle. Isä oli ollut Salmijärvellä valmistelemassa tuloamme ja rakentanut pienen yksihuoneisen mökin entisen, poltetun kodin viereen. Suuri hirsikasa oli pihassa odottamassa uuden, suuremman kodin rakentamista.

Asumamme mökki oli pieni. Äiti, siskoni ja minä nukuimme hetekassa, jossa oli kaksi sänkyä. Isä nosti itselleen hetekanpuoliskon sisään ulkoa ja päiväksi taas ulos.

Sitten tulivat saksalaiset. Saapui pitkiä autokolonnia, muuleja kärryineen ja hevosajoneuvoja raskaine kuormineen. Sotilasosastot marssivat komeasti. Yksi saksalaisten leiri oli kotimme lähellä. Monesti aamuisin heräsin komeaan marssilauluun sotilaitten marssiessa pesulle järven rantaan. Saksalaiset olivat varsin ystävällisiä. Heiltä saimme karamelleja, suklaata ja pähkinöitä. Yksi sotilaista, Josef Rasser, tuli kotiimme jauhamaan kahvinpapuja myllyllämme jättäen myllyn laatikkoon aina jauhettua kahvia, mitä siihen aikaan ei saanut.

Jatkosota oli alkanut ja Petsamon rintamalla taisteltiin. Uusia joukkoja kuljetettiin kohti rintamaa pitkissä autokolonnissa. Eräänä kauniina kesäpäivänä leikimme kaverini kanssa lentokoneilla meidän heinäpelloillamme. Olimme kiinnittäneet narun koneen siipeen ja pyöritimme niitä vinhaa vauhtia potkurien suristessa koneen nokassa. Silloin huomasimme kahden lentokoneen tulevan korkealla idän suunnasta. Ajattelimme vaaran tulleen ja lähdimme läheiseen pajukkoon piiloon.

Kohta alkoivatkin pommit putoilla. Vihollinen yritti tuhota tärkeän Salmijärven ja Kuotsjärven välisen sillan, jonka kautta liikenne kulki Petsamoon. Pommit putosivat kuitenkin järveen osumatta siltaan. Sen sijaan pommi osui Taka-Lapin ravintolarakennukseen, joka tuhoutui.

Sillan lähelle osuneesta pommista lensivät sirpaleet ylt’ ympäri ja viuhuivat päämme yli kahisten pajukossa. Pommitetun ja palaneen Taka-Lapin raunioista löytyi pojille mieluisia esineitä mm. pistooli, joka rasvauksen avulla saatiin jotenkin toimimaan. Panoksia meillä ei kuitenkaan ollut. Jostakin oli kaverini saanut kiväärin patruunoita, joita laitoimme peltipurkkiin ja nuotioon. Itse menimme kuuntelemaan räjähdyksiä mättään taakse. Pojilla oli poikien sotaleikit.

Salmijärvellä oli runsaasti saksalaisten ilmatorjuntapatteristoja. Muistan erään yön, jolloin viholliskone tai koneita oli taivaalla. Ilmatorjuntatykit ampuivat valojuova-ammuksia taivaan täydeltä etsiessään viholliskoneita. Se oli komeaa ja kaameaa ilotulitusta. Pommituksia peläten olimme menneet vähän kauemmaksi pommisuojaan poltetun talon kellariin. Kun äitini ja siskoni olivat peloissaan vaikeroineet, olin tokaissut heille: ”Älkää märiskö!”. Olin 9-10-vuotias ja mielestäni peloton sankari.

Pelottavaksi elämä muuttui partisaanien vuoksi, jotka olivat käyneet yksinäisissä erämaataloissa varastamassa ruokaa. Petsamon rintamalla taisteltiin kiivaasti ja yhä uusia sotilaskolonnia kulki kohti rintamaa. ”Kamerat kaput”, kertoi eräs saksalainen sotilas.

Elämä muuttui kovin pelottavaksi ja rintaman lähestymisen vaara uhkasi. Ettemme jäisi sodan jalkoihin ja muistaen edellisen evakkomatkan kiireet päätimme lähteä sotaa pakoon kaikessa rauhassa. Suuntasimme matkamme Kauhavalle, mummolaan. Siellä jatkoin koulunkäyntiä. Se oli jo kolmas koulu muutaman vuoden sisällä. Joulun aikaan serkkuni tuli sodan pommituksia pakoon Tampereelta. Hänen kanssaan leikimme sotaleikkejä tinasotilailla, ratsuilla ja korsuilla, joka oli tehty pahvista aidon pienoismallin tapaan.

Sotauutisia kuunneltiin radiosta ja seurattiin sanomalehdistä. Koska joskus rauhan tultua olisi tarkoitus jatkaa koulunkäyntiä Rovaniemellä, siirryimme jälleen uuteen paikkaan Laihialle, missä oli yhteiskoulu. Siellä sitten saimme kuulla sodan päättymisestä ja rauhan ehdoista. Karjalan ja Sallan alueen lisäksi menetettiin myös kotiseutuni Petsamo.

Petsamolaisia oli evakuoitu Norjaan, Ruotsiin ja Pohjanmaalle. Rauhan tultua petsamolaisten asuttavaksi annettiin maa-alueita Tervolasta, minne mekin päädyimme ja isä alkoi rakentaa neljättä taloaan. Sotaväki, opiskelut ja opettajan virka toivat minut kuitenkin uusiin maisemiin Keski-Suomeen.

Erkki Lammi

Tagged with →