Keski-Suomen Maanpuolustusjuhla ja Ilmasotakoulun valatilaisuuden aikataulu on tarkentunut päivämäärän suhteen. Kyseiset tapahtumat pidetään Joutsassa elokuussa 8.8. Maanpuolustus tulee hallitsemaan tuona ajankohtana keskustaajaman katukuvaa, sillä jo pelkästään yleisöä ja varusmiesten omaisia odotetaan paikalle tuhansittain. Saarijärven vastaavassa tapahtumassa tänä vuonna arvioitiin olleen läsnä jopa 7.000–8.000 henkeä.

Järjestelyistä vastaavat Ilmasotakoulu, Keski-Suomen aluetoimisto ja Joutsan kunta. Tulevan vuoden alkupuolella 19.3.2020 on ensimmäinen yhteinen suunnittelukokous, jonka kutsuu koolle Keski-Suomen aluetoimisto. Tässä kokouksessa määritellään tarkemmin eri tahojen vastuut, ja sen jälkeenkin pidetään vielä kaksi kokousta. Esimerkiksi ohimarssin reitti ja pysäköintijärjestelyt vaativat maastontiedustelua.

Joutsan kunta yhtenä järjestelyvastuussa olevana tahona on varautunut hyvin, sillä se kutsui eräitä keskeisiä paikallisia järjestöjä ja toimijoita alustavaan suunnittelupalaveriin jo 4.11. kunnanvirastolla. Maanpuolustusjuhlan järjestelyjä Joutsan kunnan osalta johtaa kunnanjohtaja Harri Nissinen.

– Painotan kunnan vahvaa sitoutumista maanpuolustusjuhlan ja valatilaisuuden järjestelyihin. Kaiken tulee natsata hyvin, kiteytti Nissinen kunnan tavoitteet marraskuun tilaisuudessa.

Maanpuolustusjuhlan tapahtumiin kuuluvat muun muassa lipunnosto ja seppeleiden lasku, sotilasvakuutus ja sotilasvala, pääjuhla ja ohimarssi. Kalustonäyttely ja valalounas sekä puistokonsertti kuuluvat myös ohjelmaan.

Onnistuakseen tapahtuma tulee tarvitsemaan lukuisan määrän vapaaehtoisia toimijoita. Tehtäviä riittää lippulinnassa, liikenteenohjauksessa, pysäköinnin opastuksessa, järjestyksenvalvonnassa, lääkintähuollossa ja juomavesihuollossa. Sotiemme veteraaneja osallistuu myös juhlaan ja heille tarvitaan paikallisesti kuljetukset ja saattajat koko tapahtuman ajaksi.

Keski-Suomen Maanpuolustusjuhla on viimeksi järjestetty Joutsassa 1991 ja Luhangassa 2010.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Keski-Suomen Maanpuolustusjuhla järjestettiin Luhangassa vuonna 2010. Kuva on ohimarssin yhtenä osastona olleesta lippulinnasta.