
Kaikki kolme Flanelsin junnujoukkuetta osallistuivat tällä kaudella Intersport-liigaan. Sarjaa hallinnoi Happee, 02 JKL ja Suomen erotuomariklubi. Kyseinen sarja on koettu edellisen vuoden perusteella sopivan haastavaksi seuran joukkueille, ja mukavan lyhyet pelimatkat Jyväskylän alueelle on koettu hyväksi.
Flanels 12/13
Tällä joukkueella oli edessä ensimmäinen kausi Intersport-liigassa. Viime kaudella perustettu ryhmä pelasi muutaman harjoitusottelun Bandy Boysia vastaan ja tästä innostuneena lähtivät joukkueella pelaamaan syksyllä harrastesarjaan. Marja Kuurneen ja Vesa Hurrin valmentama joukkue taisteli syksyn kierroksella viisi voittoa ja kolme tappiota, ja ovat tällä tuloksella sarjan toisena. Tehtyjä maaleja on kasassa 43 ja päästettyjä puolestaan 32, joten maaliero on hienosti 11. Kevätkierroksella pelit jatkuvat samassa sarjassa.
Flanels 10/11
Pekka Huikon ja Jussi Seppälän luotsaama 2010-joukkue ei suurempia muutoksia kokenut tälle kaudelle, muutamia pelaajavaihdoksia koettiin. Joukkue aloitti harjoittelun syyskuussa ja joulutauolle lähdetään sarjan kärkipaikalta kaikki ottelut voittaneena. Kaiken kaikkiaan 71 tehtyä maalia ja 25 päästettyä maalia kertovat maalieron olevan hurjat 46.
Kevätkierrokselle lähdetään silti jatkamaan pelejä samassa sarjassa, sillä pelaajille tämä syksy on ollut hyvä mutta lyhyt kehityskaari, jota jatketaan keväällä entistä yksilöllisemmän kehittymisen kautta.
Flanels 2008-pojat
Tämä joukkue on kokenut paljon muutoksia viime kauteen nähden. Tälle kaudelle valmentajaksi tuli Tuukka Jussila, joka johdatti pojat sarjataulukossa kolmanneksi. Myös pelaajissa on ollut vaihtuvuutta; mukaan otettiin 09-syntyneitä, jotka vielä viime kaudella pelasivat nuorempien joukkueessa.
Neljä voittoa, kaksi tappiota ja kaksi tasapeliä on upea tulos joukkueelta, joka vasta syyskuusta lähtien on treenannut yhdessä kaksi kertaa viikossa. Tehtyjä maaleja joukkueella on 62 ja päästettyjä 54, joten maaliero on kahdeksan. Joukkue jatkaa kevätkierrokselle samassa sarjassa, sillä se on koettu erittäin hyväksi.

Flanels naiset, Sisä-Suomen 4. divisioona, lohko 8
Naiset hakivat siirron tälle kaudelle Sisä-Suomen sarjaan, joten kulunut syksy oli vasta ensimmäinen tässä sarjassa. Naisten joukkueessa on ollut muutoksia, maalilla vartioi tällä kaudella jo aiemmilta tuttu Milli Löfgrén, uusia tulokkaita puolestaan ovat Helmi Parikka ja Emma Aro. Myös Johanna Heino on tehnyt välivuoden jälkeen paluun kentälle.
Vesa Kuurneen valmentama joukkue pelasi syksykierroksella kaksi voittoa, yhden tasapelin ja kolme tiukkaa tappiota. Tehtyjä maaleja naisilla on 20 ja päästettyjä 16, joten maaliero on neljä. Naisten tehokkaimmat pelaajat ovat Marja Kuurne 4+7, Mirka Pölkki 3+7, maalivahti Milli Löfgrénin torjuntaprosentti on 84,85.
Yksi turnauspäivä jouduttiin teknillisistä syistä peruuttamaan, joten naisilla on vielä yhdet pelit syyskierrokselle edessä jossakin vaiheessa. Viidellä pisteellä naiset ovat sarjan keskikastissa, josta lähdetään jatkamaan kevätkierroksella.
Flanels miehet, Kaakkois-Suomen 4. divisioona, lohko 17
Miesten joukkue jatkoi pelejään tutussa sarjassa Kaakkois-Suomessa. Joukkue sai tälle kaudella vahvistuksia, kun valmentaja Tatu Kiiski pitkän loukkaantumisen jälkeen sekä Saksasta Suomeen kotiutunut Ilari Suuronen tekivät paluun pelikentille. Myös Tuukka Hentinen on vanha tuttu, mutta uusi kasvo pelaajaringissä.
Miesten kausi alkoi vahvasti, mutta loukkaantumiset ja muut esteet ovat värittäneet loppusyksyn pelejä. Syksyn peleistä tuloksena 4 voittoa, 1 tasapeli ja 3 tappiota. Maaleja miehet ovat tehneet 47 ja päästäneet 51, joten maaliero on miinuksella neljä. Yhdeksällä pisteellä miehet ovat kahden muun joukkueen kanssa tasapisteissä, mutta heikoimmalla maalierolla sijoitus on kuudes.
Tehokkaimmat pelaajat ovat Vesa Hurri 7+5 ja Tuukka Hentinen 6+5, maalivahti Aleksi Lurin torjuntaprosentti on 69,82. Tästä jatketaan kevätkierrokselle ja toivotaan, että loukkaantuneet ovat kunnossa, eikä uusia vammoja synny.
Teksti ja kuvat: Jonna Keihäsniemi