Vuoden alussa Joutsan seurakunta siirtyy kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti Mikkelin hiippakunnasta Lapuan hiippakuntaan. Lapuan hiippakunta on päättänyt, että seurakuntamme siirtyy vuoden alussa Jyväskylän rovastikuntaan. Minulle tämä hiippakuntamuutos ei ollut yllätys, olinhan lukenut muutoksen perusteluista ja asia oli ollut alustavasti esillä luottamushenkilöpäivillä jo kuukausia aikaisemmin.

Seurakunnissa on tällä hetkellä haasteita talouden hoidossa. Oman seurakuntamme kohdalla mielestäni paras ratkaisu on, että hoidamme vuoden 2020 entiseen malliin ja samanaikaisesti selvitämme yhdessä Lapuan hiippakunnan kanssa mahdollisuuden liittyä Joutsan alueseurakuntana Jyväskylän seurakuntaan. Mikäli olisimme Jyväskylän seurakunnassa, seurakuntamme kirkollisvero olisi noin 30 % nykyistä alhaisempi. Tämä olisi suuruusluokkana noin 300.000 euroa, joka summa jäisi seurakuntamme jäsenille. Paljon muitakin etuja muutos toisi mukanaan. Tämän selvityksen jälkeen on helppo valita paras vaihtoehto seurakuntamme kannalta.

Hyvää ja siunattua Joulun odotusta
Niilo Nieminen
kirkkovaltuustoryhmän puheenjohtaja

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.