Monet naiset käyttävät vääränkokoisia rintaliivejä. Tähän on törmännyt kotimaisen Evelace-alusvaatemerkin jälleenmyyjänä kymmenen vuotta toiminut joutsalainen Teija Hakku (kuvassa), joka pitää vuosittain lukuisia alusvaate-esittelyjä Keski- ja Etelä-Suomen alueella. Hakku on pistänyt merkille, että kyse on yleensä liian pienistä liiveistä.

– Harvemmin kohtaa liian suuria liivejä, vaan kyllä ne ovat liian pieniä. Jommastakummasta tai molemmista, kupista ja ympäryksestä, sanoo Hakku.

Ympärysmitaltaan liian pienet liivit kuitenkin kiristävät liikaa ja jos kuppikoko on liian pieni, rinnat pursuvat kupeista ulos. Syynä väärään kokoon on Hakun mukaan esimerkiksi se, ettei osta liivejä itse tai ostaa ne netistä, jolloin niitä ei voi sovittaa etukäteen. Osa palauttaa epäsopivat liivit, mutta osa ottaa ne käyttöön.

Sitten kun miettii, että niitä hutiostoja on kaapissa, ja jos keräisi kaapista ne pienet ja vääränkokoiset, niin sillä rahalla olisi voinut saada muutamat ihan kunnolliset liivit, kun joku katsoisi sen koon, sanoo Hakku.

Oikea koko on tärkeää, jotta rintaliivit tukevat kunnolla. Oikean ympärysmitan voi Teija Hakun mukaan tarkistaa laittamalla pari sormea selän taakse liivin väliin. Sormet eivät saa upota selkään, vaan niille pitää jäädä hieman liikkumavaraa vyötteen alle. Kupissa taas on tärkeää se, että koko rinta mahtuu sinne, eikä pursu kupin reunan yli, tai ettei kaarituki jää rinnan päälle kainalon puolelta painamaan rintaa, jos kuppi on liian pieni.

Moni nainen ajattelee, että jos on joskus ollut esimerkiksi kokoa 80B, on sitä aina. Hakku kuitenkin suosittelee tarkistamaan koon välillä, sillä vartalomalli muuttuu vuosien varrella ja kuppikoko voi vaihdella hormonitoiminnankin mukaan. Eri liivimalleissakin koot voivat vaihdella.

– Olen koettanut aina ihmisille sanoa, että kun ette ostaisi kirjaimia ja numeroita, vaan se, että kun se liivi tuntuu hyvältä päälle, sanoo Hakku.

Mitään nyrkkisääntöä siihen, monetko liivit naisella pitäisi olla, Hakku ei anna, vaan liivejä kannattaa hänen mukaansa hankkia sen mukaan, millaisissa tilanteissa niitä tarvitsee. Joka tapauksessa hän suosittelee, että liivejä ylipäätään käytetään.

– Vaikka nainen ikääntyy, kannattaa liivejä silti käyttää. Se säästää niskaa ja hartioita varsinkin, jos on rintava.

Rintaliivien käyttöikää voi Teija Hakun mukaan pidentää pesemällä niitä hellävaraisesti ja antamalla niiden kuivua kunnolla pesun jälkeen. Itse Hakku suosii käsinpesua, sillä se säästää hänen mukaansa tuotetta eniten. Mutta kun liivit sitten alkavat olla venyneet ja virttyneet, ne kannattaa Hakun mukaan vaihtaa uuteen.

– Moni sanoo, että käytän niitä huonoja liivejä urheilussa. Minä sanon, että voi kun ostaisit siihen urheiluun ne uudet, sanoo Hakku.

Sikäli kun liivien osto voi olla hankalaa, moni kääntyy asiassa mielellään ammattilaisen puoleen, oli kyse sitten alusvaatemyymälästä tai alusvaatteita jälleenmyyvästä yksityishenkilöstä. Hakun mukaan ammattilaisen puoleen kääntyminen kannattaa, sillä tämän kanssa voi katsoa oikeaa kokoa ja malliakin – kaikki mallit kun eivät käy kaikille.

”Tässä on vaan se joku, joka vetää puoleen enemmän ja enemmän”

Kun Teija Hakku ryhtyi Evelace-jälleenmyyjäksi, taustalla vaikuttivat hänen omat kokemuksensa merkin tuotteista sekä se, että hän tiesi varsinkin monilla isorintaisilla olevan hankaluuksia oikeankokoisten rintaliivien löytämisessä. Alusvaatteiden jälleenmyynti on hoitoalalla työskentelevälle Hakulle vain sivutoimi, mutta mieleinen sellainen, ja hän iloitseekin saatuaan vaihdettua päätyönsä sellaiseksi, että pääsi siirtymään kolmivuorotyöstä kahteen vuoroon.

– Tässä on vaan se joku, mikä vetää puoleen enemmän ja enemmän, Hakku sanoo myyntityöhön viitaten.

Evelace-tuotteissa käytetään Hakun mukaan kotimaista kaavoitusta. Tuotteista noin kolmeneljäsosaa on yrityksen omia ja niiden lisäksi on muun muassa Saksasta tulevia erikoiskokoisia tuotteita. Kokoskaala on laaja, sillä liivien ympärykset ulottuvat 65:stä 130:een ja kuppikokoja on A:stä N:ään.

– Paljon on sitä, että sanotaan, ettei minun tarvitse katsoa täältä varmaan mitään, koska olen yli satasenttinen. Mutta kokoja on, sanoo Hakku.

Hän pitää alusvaate-esittelyjä kodeissa, työpaikoilla ja erilaisissa myyntitapahtumissa ja tekee tarvittaessa henkilökohtaisia pukeutumiskäyntejä asiakkaan kotiin tai vastaanottaa asiakkaita kotonaan. Esittelyistä suosituimpia ovat kotiesittelyt, tosin kaikista ei ole Hakun mukaan niihinkään.

Arastelun syynä voi olla ihan vain se, ettei tiedetä, mitä alusvaate-esittelyssä tapahtuu. Toisin kuin joskus luullaan, siellä ei ole sovituspakkoa ja sovitus tapahtuu erillisessä tilassa, ei toisten edessä.

– Omaa yksilöllisyyttä kunnioitetaan aina, sanoo Hakku.

Tarja Kuikka

Tagged with →