Kun Joutsan kunnan palveluksessa aloitti keväällä liikuntaneuvoja Helena Kämäräinen, yksi uuden tehtävän keskeisistä tavoitteista oli saada aikaan tiivis yhteistyö seututerveyskeskuksen kanssa.

Yhteistyö saatiin syksyyn mennessä toimimaan erittäin jouhevasti, ja liikuntaneuvonnasta on tullut niin suosittu palvelu, että Kämäräisen kalenteri on ollut täynnä. Parhaillaan harkitaankin yhden päivän lisäämistä palvelua varten, jotta kysyntään pystytään vastaamaan.

Palvelun tavoitteena on kiteytetysti edistää joutsalaisten terveyttä ja saada heille lisää hyvinvointia arkeen, ja kaikkeen tähän on avaimena liikunnan lisääminen. Liikuntaneuvonta ohjaa ihmisiä hyödyntämään Joutsasta löytyvää liikuntatarjontaa.

Kunnan ja seututerveyskeskuksen yhteistyön ansiota on, että liikuntaneuvonta on tuotu Joutsan terveyskeskukseen, jossa liikuntaneuvojalla on oma vastaanotto. Käytännössä Kämäräisen vastaanotto sijaitsee fysioterapian tilojen yhteydessä.

– Kyse on palveluketjusta, jossa asiakkaita ohjataan liikuntaneuvontaan terveyskeskuksen henkilöstön taholta. Tärkeimmät lähettäjät ovat lääkärit, hoitajat ja tarkemmin sanoen etenkin diabetes-hoitajat ja fysioterapeutit. Fysioterapian kautta tulee eniten asiakkaita, kertoo Kämäräinen.

Osastonhoitaja Merja Sivanne seututerveyskeskuksesta vahvistaa, että liikuntaneuvonnan tarve on suuri. Aivan vastaavalla tavalla tätä palvelua ei tiettävästi ole järjestetty muissa seututerveyskeskuksen toimipisteissä.

Kämäräisen pakeille tulee yleensä niitä asiakkaita, joilla ei vielä ole sitä omaa ajatusta miten lähtisi liikkumistaan edistämään, eikä heillä välttämättä ole omaa liikuntaharrastusta. Henkilöllä voi myös olla tuki- ja liikuntaelimistön rajoite, mikä hankaloittaa oikean lajin löytämistä. Ja eihän se liikkumaan lähteminen nyt aina niin helppoa ole, sen tietää varmaan jokainen omasta kokemuksestaan. Liikuntaneuvojan palvelusta on kuitenkin tietoisesti rakennettu niin sanotusti kynnyksetön palvelu.

– Monelle on helpompi tulla ensiksi tänne terveyskeskuksen lähettämänä kuin hakeutua itsenäisesti esimerkiksi johonkin jumpparyhmään tai aloittaa joku hikiliikunta. He kaipaavat aivan konkreettisia neuvoja siitä, mitä voisivat tehdä.

– Menemme asiakkaan kanssa aivan käytännössä tutustumaan johonkin liikuntamuotoon. Monesti tämän palvelun asiakkaat ovat liian hyväkuntoisia fysioterapia-ryhmiin, mutta eivät toisaalta pärjää yksin kuntosalilla. Liikuntaneuvojan palvelua voisi siten kuvailla myös eräänlaiseksi välimaaston ratkaisuksi, sanoo Kämäräinen.

Liikuntateoksi käy myös arkiliikunnan lisääminen. Sellainen voi olla vaikka kauppareissujen tekeminen kävellen.

Ihmiset voivat varata ajan myös itse suoraan liikuntaneuvojalle ajanvarauksesta. Omatoimisia yhteydenottoja on vajaa puolet kaikista. Kämäräisen vastaanotto on auki tiistaisin, jolloin hän pystyy ottamaan neljästä viiteen aikaa. Viikon toisen palvelupäivän aikana tehdään sitten asiakkaiden saliohjaukset ja lajikokeilut. Kolmannen päivän lisääminen on parhaillaan harkinnassa.

Janne Airaksinen

Mikä on liikuntaneuvonta?

• Maksuton liikuntaneuvonta tarjoaa tukea arjessa jaksamiseen ja hyvinvointiin. Liikuntaneuvojan kanssa keskustellaan yksilöllisen tarpeen mukaan sopivan liikkumisen aloittamisesta turvallisesti sekä uni- ja ravitsemustottumuksista.

• Liikuntaneuvonta on tarkoitettu niille, jotka tarvitsevat tukea aloittaakseen terveellisemmän ja liikunnallisemman elämäntavan.

• Maksuton palvelu.

• Liikkumisella voit vaikuttaa rentoutumiseen, mielenvireyteen, unen määrään ja laatuun, jaksamiseen ja vireyteen, painoon, ulkonäköön, kehon koostumukseen, luuston kuntoon, tuki- ja liikuntaelimistöön, verenpaineeseen, kolesteroliarvoihin, sokeritasapainoon, astmaan, muihin hengityselinsairauksiin, ihmissuhteisiin.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Osastonhoitaja Merja Sivanne ja liikuntaneuvoja Helena Kämäräinen ovat iloisia siitä, että liikuntaneuvonta on ottanut hyvin tuulta alleen. Kunnan ja seututerveyskeskuksen yhteistyönä tuottama palvelu on ollut suosittu.

Tagged with →