Joutsan perusturvalautakunta päätti ostaa ikäihmisten palveluihin Raizer-nostotuolin. Tähän 2.990 euron hankintaan käytetään Reino Järvisen rahastoa. Hintaan sisältyy henkilökunnan koulutus.

Raizer-nostotuoli on akkukäyttöinen siirrettävä nostotuoli, joka auttaa makuulla olevan henkilön lähes seisoma-asentoon. Nostotuolia voidaan käyttää yhden hoitajan tai avustajan kanssa, eikä se vaadi avustajalta fyysistä voimaa. Nostotuoli toimii siten, että avustaja kokoaa nostotuolin kaatuneen henkilön ympärille ja käyttää istuinosan painikepaneelia tai kauko-ohjainta.

Avustaja saa kaatuneen henkilön istumaan tai lähes seisoma-asentoon jatkotoimenpiteitä varten. Nostotuolin enimmäiskuormitus on 150 kiloa.

Raizer-nostotuoli on ollut esittelyssä ja koekäytössä kotihoidon henkilöstöllä. Palaute on ollut myönteistä niin henkilökunnalta kuin asiakkailta. Kotihoidossa työskennellään pääasiassa yksin varsinkin yöaikaan. Nostotuoli varmistaa ergonomisesti oikean noston, mikä ehkäisee selän ja käsien rasittumista ja lisäksi se on hellävarainen myös nostettavalle henkilölle. Nostotuoli kuljetetaan asiakkaalle kahdessa pienessä laukussa.

Janne Airaksinen