Sinänsä ansiokkaassa aurinkosähköjutussa (J-S 20.11.2019) jätettiin mainitsematta ehkä merkittävin järjestelmien kannattavuutta ja yleistymistä haittaava tekiä: paikkakunnalla käytettävä sähkönmittaustapa. Moni kuluttaja luulee, että itse tuotetun sähkön määrä vähentää sähköyhtiön veloittamaa kulutusta samassa suhteessa. 

Esimerkiksi jos samalla hetkellä tuotat itse 3 kW ja kulutat 3 kW, et silloin maksaisi sähköstäsi mitään. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa.

Jos asennat kiinteistöösi aurinkosähköjärjestelmän, sähkönkulutustasi aletaan mitata jokaisesta kolmesta vaiheesta erikseen. Normaalisti mitattaisiin vain, paljonko kiinteistösi sähköä käyttää.

Esimerkiksi 3 kW tuottava aurinkopaneelisto syöttää 1 kW sähkötehoa jokaiseen kolmeen vaiheeseen. Jos nyt käynnistät pistorasiaan liitetyn, 2 kW vedenkeittimen, muodostuu yhteen vaiheeseen 1 kW kulutusta ja kahdessa muussa on molemmissa edelleen 1 kW tuotantoa.

Tunnin ajalta sähköyhtiö laskuttaa sinulta 1 kWh kulutuksen, siirto- ja muine maksuineen n 12 senttiä. Lisäksi samalta tunnilta yhtiö hyvittää sinulle tuotannosta 2 kWh, yhteensä 6 senttiä. Lopputuloksena on, että vaikka jatkuvasti tuotat kilowatin enemmän sähköä kuin käytät, joudut silti maksamaan ”ostamastasi” sähköstä sähkölaskua. 

Tätä asiaa ei kuluttajille yleensä kerrota.

Mittaustapa on yksinkertaisesti virheellinen ja väärin, joskin yleisesti käytössä ja tällä hetkellä laillinen. Vain muutama yhtiö Suomessa mittaa sähkönkulutuksen oikein, eli kulutus on käytetyn sähkön määrä vähennettynä tuotetun sähkön määrällä (vaihenetotus). 

Tämä mittaustapa olikin Suomessa noin 100 vuotta käytössä ja toimi hyvin.

Pientuottajan sähkönkulutusta mittaavalle uudelle, luovalle mittaustavalle ei tunnu löytyvän muuta selitystä kuin raha. Joskus kyllä esitetään villejä vinosyöttöteorioita tai siirtokustannuslaskemia mittaustavan tueksi, mutta niillä tätä asiaa ei voida perustella. On nimittäin varsin helppo osoittaa, että sähkön pientuotanto vähentää sähkön siirtotarvetta. Se siis paikallisesti keventää sähköverkon kuormaa tuotantopaikan läheisyydessä, mikä puolestaan vähentää siirtoverkon kuormittumista. Paneelisähköllä ei taida olla edes teoreettisia edellytyksiä siirtyä vastakarvaan muuntoasemien yli siirtoverkkoon ja sitä kautta toiseen maahan tai toiselle puolelle Suomea – vaikka sähkölaskussa muuta väitettäisiin.

Kannustan kuluttajia huomioimaan paikallisen mittaustavan vaikutuksen kannattavuuslaskelmissaan, sekä toisaalta sähköyhtiöitä siirtymään mittauksissaan takaisin vaihenetotukseen, jossa laskun perusteena on todellinen, kulutuksen ja tuotannon välinen erotus. Jos kulutan 2 kW ja tuotan 1.5 kW, looginen laskutusperuste olisi tietenkin tuossa tapauksessa 0.5 kW. Ei tuo kovin vaikealta kuulosta?

Jussi Linjama
diplomi-insinööri
Luhanka

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.

Tagged with →