JoSePa ei kyennyt lyömään kapuloita FC Kemin rattaisiin keskiviikon Futsal-Liigan ottelussa Joutsassa. Vieraat veivät kaikki pisteet mukanaan ansaitusti maalein 3–6 (1–4).

JoSePa ja Kemi olivat ennakkoon taistelemassa samoista sijoista, eli play-offeihin molempien mieli halajaa. Kemi on viime aikoina satsannut vahvasti sekä pelaajistoon että valmennukseen, mutta JoSePan kotiedun katsottiin olevan sen verran vahva, että tasaista vääntöä odotettiin.

Fc Kemillä oli kuitenkin muuta mielessä.  Koko päivän matka ei vierailla painanut jaloissa, vaan parin minuutin pelin jälkeen oli JoSePa jo kahden maalin takamatkalla. 20 sekunnin jälkeen Kemin Vesa Lilja rankaisi löysästä puolustamisesta kulmapotkussa, ja pari minuuttia tästä hattutempun jälleen tehtaillut Enderson Suarez riisti pallon JoSePan pohjapelaajalta maalin arvoisesti.

JoSePa sai kuitenkin kavennuksen Jarkko Kosusen kaukolaukauksella 5 minuutin jälkeen, ja seuraava kymppi mentiin aika tasaisesti. JoSePa sai 15 minuutin jälkeen kolme perättäistä kulmaa, mutta viimeisen kulman jälkeen vieraat karkasivat vastahyökkäykseen; 1–3. Hetkeä myöhemmin herra Suarez oli unohdettu yksin Niko Rantasen eteen, ja hän sai rauhassa taiteilla puoliaikalukemat valmiiksi.

Toisen jakson aluksi Jari Kotimäki prässäsi pallon suoraan maaliin ja kotiyleisön toiveet heräsivät. JoSePan kiri jäi kuitenkin piippuun, lähempänä lisäosumia olivat vieraat, jotka parin minuutin jaksolla osuivat muun muassa neljä kertaa maalikehikoihin.

Viitisen minuuttia ennen loppua JoSePa siirtyi reikäpaitaan, ja Kotimäki pääsi viisikon hienosta esityöstä siirtämään pallon maalin nurkalta maalin kattoon. Yleisön vielä hihkuessa Vesa Lilja lähetti heti aloituksesta pitkän poikittaissyötön Boris Cizmarille, joka masensi JoSePan viimeisen kerran 3–5 maalillaan. Suarez kaunisteli vielä hattutempun valmiiksi viimeisellä minuutilla.

Kemin ulkomaalaiskolmikon (Suarez, Cizmar, Ricardo Arcos) taitotaso ja pelinopeus hieman yllätti JoSePan housut kintuissa. Erityisesti Enderson Suarez osoittautui todella kovaksi pelimieheksi, samoin Cizmar johti joukkoja pohjapelaajana esimerkillisesti. Pikamaalien jälkeen Kemi niin sanotusti laittoi portit kiinni, ja JoSePan laatupaikat tässä pelissä jäivät vähiin.

Kemin maalivahti Slobodan Tomic vaikutti hieman epävarmalta, mutta nyt häntä ei päästy kunnolla haastamaan.  JoSePan peli oli varsinkin avausjaksolla hermostunutta, harhasyöttöjä, kovia kosketuksia ja pallonmenetyksiä tuli aivan liikaa. Erikoistilanteistakaan ei saatu edes kunnon kuteja aikaiseksi. Silloin kun pohjoisen pojat pistivät pelin jäihin, ei JoSePa löytänyt lääkkeitä puolustuspaketin avaamiseen.

Parhaan pelaajan palkinnot menivät Suarezille ja Niko Rantaselle, joka torjui muun muassa rankkarin. Nyt JoSePalla on puolitoista viikkoa aikaa hioa kuvioita kuntoon.  Silloin on edessä tuplaviikonloppu kotona, lauantaina ensin Ilves FS Tampereelta, sitten sunnuntaina GFT Espoosta.

Valmentajien kommentit, Markku Kalermo, FC Kemi:

–Hyvät yksilöt ja toimiva aluepuolustus ratkaisivat tänään. Tiedettiin JoSePan pelityyli ja löydettiin siihen lääkkeet. Hyökkäykseen tulee vielä runsaasti lisää variaatioita, kun saadaan treenejä lisää alle. Oman joukkueen puolustamiseen olen kuitenkin todella tyytyväinen.

Mikko Paappanen, JoSePa:

– Tämä ratkesi jo ekalla jaksolla, kahden pikamaalin jälkeen Kemin puolustus oli hyvää. Emme saaneet syöttöjä muodon sisään, eikä sitä kautta paikkoja. Vastustajalla on paljon taitoa, mutta kyllä tämä etukäteen oli 50/50 peli. Omia pieniä momentumeja ei pystytty kääntämään kotiin päin. Tiedettiin, että Suarez on nopea, mutta että noin nopea…

Petri Hentinen

Kuvassa keskellä on kemiläisten Enderson Suarez, ottelun hahmo. Kuva: Jonna Keihäsniemi.

Tagged with →