Kriittinen suhtautuminen omaan kehoon on osa monen arkea. Miksi kuitenkaan kokea niin, kysyvät kehopositiivisuuden kannattajat. Miksei voisi olla onnellinen sellaisena kuin on?

Kehopositiivisuuden kannalla on myös joutsalainen Milla Tuominen, 38-vuotias yhdeksän lapsen äiti ja yrittäjä, joka on mukana kahden ammattivalokuvaajan ja valokuvataiteilijan Mirkku Merimaan ja Niina Stoltin, käynnistämässä valtakunnallisesta kansainväliseksi laajentuneessa Älä mahdu muottiin -valokuvaprojektissa. Projektissa kuvataan ihmisiä alasti mallinuken kanssa. Mallinukke symboloi epärealistisia paineita ja odotuksia, joille useimmat ihmisistä altistuvat.

Kehopositiivisuus sekoitetaan Tuomisen mukaan helposti lihavuuden ihannointiin, vaikka kyse ei ole siitä. Tuomiselle itselleenkin on kertynyt vuosien varrella ylimääräisiä kiloja, joita hän pudottaa parhaillaan maltillisesti. Hän ei kuitenkaan tee niin näyttääkseen tietynlaiselta tai siksi, että olisi laihduttuaan onnellisempi.

– Moni elää sellaista sitku-elämää. Että sitten kun olen laihtunut 10 kiloa, voin tehdä niin ja niin. Olen opetellut siitä eroon. En pudota painoa sen takia, että vaaka näyttäisi jonain päivänä tietyn luvun tai etten kelpaisi tällaisena, vaan siltä kantilta, että haluan olla lastenlasteni kanssa. Koska ei kukaan voi sanoa, että ylipaino olisi mitenkään hyödyllistä terveydelle, sanoo Tuominen.

Tietyn kilomäärän sijaan hänen tavoitteensa on voida 40-vuotissyntymäpäivänä todeta tuntevansa olonsa todella terveeksi ja energiseksi.

Milla Tuominen otti aiemmin tänä vuonna tatuoinnin kiitoksena itselleen siitä, että on tehnyt kehopositiivisuuden suhteen korvien välistä työtä niin paljon, että on nyt siinä pisteessä, missä on. Teksti kuvaa Tuomisen mukaan koko elämää, mutta myös hänen omaa projektiaan.

Joillekin oman kehon vääränlaiseksi koetut asiat ovat tuskailun aihe, mutta Milla Tuomista hänen kilonsa eivät ole koskaan erityisemmin vaivanneet. Alakouluiässä hän ei miettinyt vartaloaan, ja kun painoa yläkouluässä alkoi tulla, se tuli niin sanotusti naisellisesti oikeisiin paikkoihin.

Lukioiässä laihduttaminen kävi välillä Tuomisen mielessä, mutta koska paino ei tuntunut erityisen pahalta, eikä esimerkiksi ylipainosta johtuvia sairauksia ollut, ei painonpudottamisen onnistumiselle ollut syytä. Ensimmäistä lasta odottaessa paino nousi reilummin, mutta tuolloinkaan Tuominen ei stressannut siitä. Myöhemmin biologisia lapsia syntyi kolme lisää ja äidin ajatukset keskittyivät yhä muuhun kuin kiloihin.

Viime vuonna Tuominen ajatteli, että on hänen vuoronsa alkaa huolehtia itsestään. Siitä asti hän on pudottanut painoaan, ei laihdutuskuurihengessä vaan muuttamalla elämäntapojaan. Kilot eivät ole kuitenkaan koskaan olleet hänelle häpeänaihe tai este jonkin asian tekemiselle.

– Minusta on elämän haaskausta, että annat jonkun sellaisen asian määrittää sitä, mitä voit tehdä ja mistä voit nauttia.

Kriittinen suhtautuminen omaan kehoon ei ole vain nuorten ongelma, vaan asian kanssa painii myös moni aikuinen. Esimerkiksi monet synnyttäneet naiset ovat kehoaan kohtaan armottomia. Milla Tuominen ei ymmärrä miksi, sillä sanoohan hänen mukaansa jo järkikin, ettei naisen vartalo voi olla samanlainen 18- ja 30-vuotiaana.

Tuominen sai esikoisensa parikymppisenä. Kehon muuttuminen raskausaikana ja sen jälkeen ei ollut hänelle hankala paikka, eikä hän stressannut raskausarpia tai lisäkiloja. Tosin hän arvelee, että ylipainoiselle ja rintavalle muutos ei ollut niin iso kuin se voi olla langanlaihalle ja raskausaikana muutenkin lihovalle. Hän kuitenkin katsoo naisen vartalon olevan luotu sellaiseksi, että se pystyy lapsen kantamaan.

– Ja se, että on ne raskausarvet, kertoo vaan siitä, että olen kantanut neljä lasta. En osaa niitäkään hävetä.

Miten Tuominen sitten kannustaisi sellaista, joka kokee ulkonäköpaineita ja ajattelee, ettei oma keho ole jotenkin oikeanlainen? Tuominen kääntää asian toisin päin ja kysyy, miksi näin ajatteleva kokee asian niin tärkeäksi, että antaa sen määrittää olemistaan?

– Mielestäni peilin edessä kannattaa opetella katsomaan itseään vähän eri silmin, eikä sillä kuin yleensä, että kun menet peilin eteen, niin ihan hirveät nuo ja ihan hirveä tuo. Vähän eri kantilta, että voi vitsi, ei hullumpi ollenkaan. Lähteä vaikka sillä. Jos ei pysty alkuun itseänsä kehumaan jostain, niin lakkaisi ainakin itsensä mollaamisen.

Ensimmäiset #älämahdumuottiin-valokuvaprojektin kuvat kuvattiin keväällä 2017. Nykyisin projektissa on mukana perustajakaksikon eli Mirkku Merimaan ja Niina Stoltin lisäksi 12 muutakin ammattivalokuvaajaa ja projekti on laajentunut kansainväliseksi. Milla Tuominen kuvattiin projektiin tänä syksynä. Kuva: #älämahdumuottiin

Nuoren kehokritiikki voi kummuta pienestä asiasta

Joutsalainen Milla Tuominen on huomannut yhä nuorempien ajattelevan, etteivät he kelpaa sellaisena kuin ovat. Kritiikki voi kummuta pienestä.

– Ei tarvitse edes olla ylipainoa tai mitään todella silmiinpistävää, niin he kokee silti, ettei jotenkin kelpaa. Sen ei tarvitse olla kuin kokemus siitä, että minulla on liian paksut pohkeet, sanoo Tuominen.

Kyse ei ole vain tyttöjen ongelmasta, vaan pojillakin on Tuomisen mukaan paineita – välillä jopa enemmän kuin tytöillä. Miksi, sitä hän ei osaa sanoa.

–  Poikien elämässä on jotenkin niin, että jos haluat vähän laittautua, niin heti olet homo, ja jos et halua laittautua, niin sekään ei ole hyvä. Että tavallaan ulkonäkö tuo omat paineensa ja sitten on vielä vaatemerkkiasiat. Minusta tuntuu, että ne ovat pojilla paljon vahvemmat kuin tytöillä.

Yhdeksi tänä päivänä paineita luovaksi on nimetty sosiaalinen media. Tuominenkin allekirjoittaa tämän, mutta toisaalta hän näkee somen toimivan myös hyvässä. Hänen ikäluokassaan on paljon kehopositiivisuuden ja itsensä hyväksymisen puolesta puhuvia somevaikuttajia, mutta myös nuorempia aiheesta puhuvia tarvittaisiin.

– Tai sitten vanhempien pitäisi tuottaa sellaista somesisältöä, että se kiinnostaa nuorempia.

Samoilla linjoilla Tuomisen kanssa on Keski-Suomen seututerveyskeskuksen lasten ja nuorten psykiatrinen sairaanhoitaja Anna Mustonen. Joidenkin nuorten voi olla Mustosen mukaan hankala hyväksyä kehonsa muuttumista, ja koska jokainen kehittyy omaan tahtiinsa, voi syntyä kokemus liian aikaisesta tai myöhäisestä kehittymisestä. Omaa kehoa myös vertaillaan toisten kehoihin.

– Tiedän esimerkiksi tyttöjen vertailevan painojaan tai kuppikokoaan, sanoo Mustonen.

Nykypäivän tietotulva on Mustosen mukaan valtava verrattuna esimerkiksi hänen nuoruuteensa. Laihdutusvinkkejä on joka lehden kannessa, lehdet kirjoittavat räikeämmin ihmisten ulkonäöstä tai -muodosta, ja sitten on some julkkisten kauneusleikkauksine ja käsiteltyine kuvineen. Ymmärtävätkö nuoret, ettei kaikki somessa nähtävä välttämättä ole aitoa tai todellista, pohtii Mustonen. Hän toivoo kaikkien hyväksyvän itsensä sellaisena kuin ovat.

– Toki, jos vaikka liikakiloista on terveydellistä haittaa, niin laihduta, mutta älä laihduta muiden takia, vaan laihduta itsesi takia. Mutta mitä väliä sillä on, jos nenäsi on iso tai reitesi paksut? Toivoisin, ettei mitään. Toivoisin myös, että julkkikset puhuisivat itsensä hyväksymisestä enemmän.

Nuoren minäkuva ja kokemus itsestä voi olla Keski-Suomen seututerveyskeskuksessa lasten ja nuorten psykiatrisena sairaanhoitajana toimivan Anna Mustosen mukaan hyvin erilainen kuin mitä ulkoisesti näkyy, ja se on Mustosen mukaan suuri haaste. Kuva: JS Arkisto.

Muutosta positiiviseen päin ei liene kuitenkaan Mustosen mukaan nopeasti tulossa, vaan hän uskoo, että esimerkiksi syömishäiriön osalta mennään huimiin lukemiin, ennen kuin ongelman laajuuteen herätään.

– Aiemmassa työpaikassani nuorin hoitamani anorektikko oli 9-vuotias tyttö. Olipa samaan aikaan hoidossa myös 12-vuotias poika, samasta syystä.

Nuoren minäkuva ja kokemus itsestä voi olla Mustosen mukaan hyvin erilainen kuin ulkoisesti näkyy, ja se on suuri haaste. Mustonen toivoo, että nuorta tuetaan itsensä hyväksymisessä ja tälle sanotaan, että tämä on täydellinen sellaisena kuin on. Lisäksi hän toivoo aikuisten hyväksyvän itsensä.

– Jos esimerkiksi äiti kulkee peilin ohi ja joka kerta toteaa olevansa lihava tai ruma, niin tarttuu tämä negatiivinen asenne helposti myös jälkikasvuun.

Tarja Kuikka