Suomen kuntien talousnäkymät ovat tänä syksynä harvinaisen heikot. Jo viime vuonna kaksi kolmasosaa Suomen kunnista teki negatiivisen tuloksen. Kuluvan vuoden tilanne näyttäisi huonontuvan viimevuotisesta. Voi käydä jopa niin, että lähes kaikki kunnat päätyvät miinukselle. Tilanne johtuu osittain valtion tekemästä verokorttiuudistuksesta, joka käytännössä myöhentää verotulojen tilityksiä kunnille. Selvää on kuitenkin myös se, että kunnilla on edessään pysyvämpi talouden rakenteiden kriisi.

Keski-Suomesta on viime päivinä kuultu niin ikään synkkiä uutisia kuntien taloudesta: esimerkiksi Petäjävedellä ollaan tekemässä jopa 1,5 miljoonan miinus ja kuntaan on perustettu talouden tasapainotusryhmä pohtimaan leikkauksia. Laukaassa odotetaan alijäämää kertyvän 3,6 miljoonaa euroa. Hankasalmen kunta on aloittanut koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Ja niin edelleen.

Joutsassakin on tihkunut huolettavaa taloustietoa. Perusturvan budjettiin tarvitaan kuluvalle vuodelle puolen miljoonan euron lisäraha. Myös investointipuolella on tullut yllätyksiä: vuodeosaston siirto Palvelukeskus Jouseen näyttääkin maksavan yli kaksi miljoonaa euroa eli jopa 50 prosenttia suunniteltua enemmän, ellei kustannuksia saada karsittua.

Kaiken kaikkiaan kunnissa kannattaa nyt suhtautua ainakin kaikkiin pysyviin menolisäyksiin erittäin kriittisesti ja tutkia kaikki kulujen karsimismahdollisuudet tarkasti.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.

Tagged with →