Joutsasta on vuosien mittaan lähtenyt maailmalle lukuisia lahjakkaita musiikin harrastajia ja ammattilaisiakin. Heidän joukossaan varmasti yksi täysverisimmistä muusikoista on rumpali ja musiikinopettaja Tapani Laastola. Muun muassa Kirkan ja Taneli Mäkelän yhtyeissä soittanut Laastola on nuoruuden kesätöitä lukuun ottamatta aina tienannut leipänsä soittamalla tai opettamalla musiikkia.

Tällä hetkellä Laastola työskentelee vapaana muusikkona sekä Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun musiikinopettajana. Läheisin yhteistyökumppani Laastolalla on viime vuosina ollut suomalaisen kevyen musiikin raskaan sarjan vaikuttaja Ilkka Vainio, jonka Viihteen kenttämiehet -kokoonpanossa Laastola soittaa.

Vuosien varrella yhteistyökumppaneiksi ovat myös vakiintuneet edesmenneen laulajasuuruuden Kari Tapion pojat Jani, Jiri ja Joona Jalkanen. Jalkasten kanssa Laastola on muun muassa ollut soittamassa Kari Tapion elämäkertaelokuvan ensi-iltajuhlissa ja elokuvan promootiokiertueella.

Tehtyjen keikkojen määrää Laastola ei ole tullut tarkkaan laskeneeksi, mutta niitä on varmasti useita tuhansia. Kertyihän mittariin jo pelkästään Kirkan yhtyeessä noin 140 keikkaa vuodessa kahdeksan vuoden ajan, eli näistäkin jo yli tuhat keikkaa.

– Silloin 1990-luvulla oli keikkoja tarjolla tosi paljon. Saatettiin soittaa 20 keikkaa kuukaudessa ja matkat siihen päälle, mutta nuorena jaksoi, muistelee Laastola.

Näiltä ajoilta on myös Laastolan uran huippukohta: Kirkan 50-vuotisjuhlakonsertti ison bändin ja tähtivierailijoiden kanssa loppuunmyydyllä Hartwall-areenalla.

– Vaikka Kirka ja Taneli Mäkelä olivat Suomen mittakaavassa tähtiä, he olivat ihmisinä tosi mukavia ja pitivät aina soittajien puolia, kertoo Laastola.

Laastola on vuosien varrella ollut mukana arviolta noin 300 eri kappaleen levytyksissä ”Matista ja Teposta Vesa-Matti Loiriin”.

Kuten monella muullakin, Laastolalla musiikkiura lähti liikkeelle kellaribändistä, konkreettisesti ensimmäisen bändikaverin Timo Kiiskin kotitalon kellarista, jossa soiteltiin duona kaikkea Hurriganesista Dave ”Isokynä” Lindholmiin. Kovimman alkusysäyksen uralle nuori innokas rumpali sai Teuvo Salmisen johtamasta Joutsa Big Bandistä. Tärkeä paikallinen esikuva oli myös 1970-luvulla Joutsan ensimmäinen rockbändi Fleats. Paikalliseen rock-musiikkiin Laastola jätti jälkensä myös A-Valli -yhtyeen jäsenenä 1980-luvun alkuvuosina.

Laastola lähti Joutsasta 16-vuotiaana opiskelemaan Heinolaan ja liittyi siellä Heinola Big Bandiin, jossa vaikutti myös valtakunnantason muusikoita, kuten Markku Johansson.

– Heinolassa oppi soittamisesta tosi paljon. Ilmeisesti minulla oli jotain lahjakkuutta silloin nähtävissä, sillä Markku Johansson suorastaan vaati minua muuttamaan Helsinkiin ja ryhtymään muusikoksi.

Seuraava vaihe urakehityksessä oli lähtö Oulunkylän Pop- ja Jazzopistoon opiskelemaan muusikoksi.

– Siellä sai opin lisäksi myös tosi laajasti yhteyksiä muusikkopiireihin. Samat yhteydet ovat minulla vielä tänäkin päivänä.

Nuorena muusikkona saattoi joutua äkkiseltään jännittäviin tilanteisiin. Laastola muistaa olleensa kerran 1980-luvun lankapuhelinaikaan vanhempiensa luona Joutsassa, kun kapellimestari Olli Ahvenlahti soitti vanhempien kotipuhelimeen ja pyysi perheen poikaa mukaan orkesteriin suoraan televisiolähetykseen.

– Taisi olla yhdet treenit ja sitten mentiin suoraan tv-lähetykseen. Silloin jännitti.

Vaikka huippurumpalilla riittää vientiä, on elävän musiikin keikkojen määrä Suomessa yleisesti vähentynyt. Lisäksi kilpailu on tänä päivänä kovempaa.

– Jatkuvasti pitää treenata, muuten nuoremmat muusikot menevät ohi oikealta ja vasemmalta. Soittajien taso on tänä päivänä Suomessa tosi kova, sanoo Laastola.

Nykyään Laastola asuu Vantaalla, mutta on äskettäin hankkinut Joutsasta kakkoskodin.

– Vanhemmiten pääkaupunkiseudun ruuhkat ovat alkaneet harmittaa. Joutsassa on aina mukava olla.

Markku Parkkonen

Tagged with →