Joskus niinkin arkinen asia kuin paikallislehti voi yhdistää eri mantereilla olevat ihmiset. Niin kävi Yhdysvalloissa Ohion osavaltiossa Kinsmanissa asuvalle Rebecca Niemiselle (kuvassa vasemmalla) ja leivonmäkiselle Elli Lahtoselle (kuvassa oikealla), jotka löysivät toisensa, kun Nieminen etsi kymmenen vuotta sitten Joutsan Seudun välityksellä Joutsan alueella olevia sukulaisiaan.

Maaliskuussa 2009 julkaistussa jutussa vajaa nelikymppisen Niemisen (tuolloin Nieminen Sloanin) toiveena oli löytää hänen isoisänsä isän Robert Willehard Niemisen sisarusten jälkeläisiä. Vuonna 1890 Joutsassa syntyneellä ja 1910-luvulla Yhdysvaltoihin muuttaneella Willehardilla oli Rebecca Niemisen, Willehardin pojanpojan tyttären, tuolloisten tietojen mukaan kolme Suomeen jäänyttä sisarusta; Viktor, jonka kuva jutun yhteydessä julkaistiin, sekä Lydia Aleksandra ja Jalmari. Myöhemmin Niemiselle tosin selvisi, että sisarussarjaan oli kuulunut vielä viides lapsi, Uuno Aleksander.

Kun Elli Lahtonen (omaa sukua Koivisto) luki 18. maaliskuuta vuonna 2009 kotonaan Leivonmäellä Joutsan Seutua ja huomasi lehdessä Rebecca Niemistä koskevan jutun ja Viktor Niemisen kuvan, hän yllättyi. Viktor, jota tosin Vihtoriksi kutsuttiin, sattui nimittäin olemaan hänen Vieno-äitinsä edesmennyt isä. Hämmästynyt Lahtonen vei lehden timpurihommissa olleelle puolisolleen.

– Lähdin lehden kanssa alakertaan, että katso mitä tässä lehdessä on. Mies sanoi, että kyllä mummo, siis äitini Vieno, kääntäisi haudassa kylkeä, jos tietäisi tämän, muistelee nyt 77-vuotias Lahtonen.

 Täysin yllätyksenä Rebecca Niemisen olemassaolo ei tullut, vaan Lahtonen tiesi jo lapsena, että Willehardilla oli jälkeläisiä. Mies oli näet pitänyt yhteyttä Suomeen jääneisiin sisaruksiinsa. Kun sitten valtameren takaa oli myöhemmin kantautunut tieto Willehardin kuolemasta, tuolloin vielä elossa ollut Lahtosen äidinisä Vihtori oli arvellut, etteivät veljen jälkeläiset enää pitäisi yhteyttä Suomen-sukulaisiinsa.

Rebecca Niemisen sukulaisetsinnöistä kertova juttu julkaistiin Joutsan Seudussa 18.3.2009. Nieminen oli yrittänyt etsiä Joutsan-sukulaisiaan myös muilla tavoin, mutta ainoastaan lehtijutun avulla tärppäsi.

Lehtijutun nähtyään Lahtonen lähetti Niemiselle sähköpostia englantia taitavan tyttärensä Maarit Viljakaisen avustuksella.

Joutsan Seutu ei ollut ainoa kanava, jonka kautta Rebecca Nieminen oli yrittänyt etsiä sukulaisiaan, mutta vain lehden kautta tärppäsi. Saadessaan Elli Lahtosen ja Maarit Viljakaisen viestin Nieminen yllättyi.

– En voinut uskoa, että löysin heidät, hän muistelee.

Yhteydenotto käynnisti säännöllisen viestinvaihdon. Kun Lahtonen alkoi saada Ohiosta valokuvia itselleen tutuista henkilöistä, hän hämmästyi valtavasti.

– Yhtäkkiä meille tuli Amerikasta veljieni armeijakuvia, jotka oli otettu 1950- ja 1960-luvuilla. Maarit vielä sanoi, että laita nyt huivin solmut tiukalle, täältä tuli Heikin kuva, Lahtonen sanoo viitaten vanhimman veljensä kuvaan, jonka hän yllättäen Niemiseltä sai.

Kaikki kolme naista olivat yhteydenpidosta innoissaan.

– Tuskin maltettiin nukkuakaan, nauraa Viljakainen.

Tämä kymmenen vuotta sitten ilmestyneen lehtijutun yhteydessä julkaistu kuva Viktor Niemisestä sai leivonmäkisen Elli Lahtosen hämmästymään. Viktor, jota tosin Vihtoriksi kutsuttiin, sattui olemaan hänen äitinsä edesmennyt isä.

Vielä maaliskuussa 2009 Rebecca Nieminen ei tiennyt, vierailisiko koskaan Suomessa, sillä Kanadaa lukuun ottamatta hän ei ollut koskaan matkustanut kotimaansa ulkopuolelle. Viime viikolla haave vihdoin toteutui, kun Nieminen saapui Suomeen lastensa Samanthan ja Ethanin kanssa. Ensikohtaaminen Elli Lahtosen ja Maarit Viljakaisen kanssa oli tunteellinen ja lämmin.

– Tuli sellainen tunne, että olemme tunteneet toisemme pitkän aikaa, sanoo Nieminen.

– Oli helppo olla porukassa. Ja itku ja ilo oli niin lähekkäin, etten tiennyt kummalle puolelle aina horjahtaa, sanoo Lahtonen.

Myös Maarit Viljakainen iloitsi paitsi omasta puolestaan, myös äitinsä puolesta tietäen, miten paljon Rebeccan ja tämän lasten tapaaminen hänen äidilleen merkitsee. Yhteistä kieltä hänen äidillään ja Niemisellä tosin ei ole, mutta kuten viestinvaihdossa, myös tavatessa Viljakainen toimi heille tulkkina.

Lyhyellä vierailullaan Nieminen pääsi käymään muutamissa sukunsa historiaan liittyvissä paikoissa – muun muassa Melkan tilalla, jossa Robert Willehard sisaruksineen kasvoi. Suomeen pääsy oli Niemiselle eräänlainen unelman täyttymys, sillä Suomi ja suvun suomalaisen osan historia ovat kiinnostaneet häntä pitkään.

– Tiesin aina, että minulla on taustaa Suomessa. Asuin isovanhempieni naapurissa ja isovanhempani puhuivat välillä suomea, suomalaisjuuristaan ylpeä Nieminen kertoo.

Rebecca Nieminen (eturivissä 2. oik.) ja hänen lapsensa Samantha Sloan ja Ethan Sloan (edessä vas. ja oik.) pääsivät viime viikolla tapaamaan Suomen-sukulaisiaan. Elli Lahtosen (edessä 2. vas.) luona koolla olivat portailla heidän takanaan seisovat (vasemmalta oikealle lueteltuna) Sirpa Stylman, Paavo Koivisto, Maarit Viljakainen, Kai Viljakainen, Mirja Koivisto, Terttu Koivisto ja Riitta Lindroos.

Enää Rebecca Nieminen ja Elli Lahtonen eivät aio antaa sukuhaarojen välisen yhteyden katketa, vaan he jatkavat yhteydenpitoa ja ehkä myös vierailevat toistensa luona – tosin 80-vuotiaan isänsä Elmer Williamin Nieminen ei usko matkustavan Suomeen. Isä sinänsä on suhtautunut tyttärensä sukulaisetsintöihin positiivisesti, mutta tämä ei vain ole matkustavaa sorttia.

Toisin kuin pikkuserkulleen Elmer Williamille, Elli Lahtoselle Yhdysvaltoihin matkustaminen ei ole mahdoton ajatus, vaan Lahtonen arvelee, että matkaan vielä lähdetään.

– Kyllä kun myö tästä selvitään, tullaan melkein perässä.

Ainoana harmina muuten lämminhenkisessä tapaamisessa oli yhteisen ajan vähyys, sillä Nieminen lapsineen oli lähdössä Suomesta jo seuraavana päivänä. Sen vuoksi yhteinen aika oli käytettävä Elli Lahtosen mukaan hyväksi.

– Tämä on niin lyhyt aika, että pitäisi hirveästi puhua ja seurustella. Joka hetki on timanttia.

Myös muita sukulaisia löytyi

Maaliskuussa 2009 Joutsan Seudussa julkaistu, Yhdysvalloissa asuvan Rebecca Niemisen sukulaisetsinnöistä kertova juttu ei yhdistänyt vain Niemistä ja leivonmäkistä Elli Lahtosta perheineen, vaan sen avulla Nieminen löysi muitakin sukulaisia – esimerkiksi lahtelaisen Sirpa Stylmanin.

Hartolassa kasvanut ja siellä yhä viikonloppuja viettävä Stylman, Niemisen isoisän isän Robert Willehard Niemisen Lydia-sisaren tyttärentytär, sai tietää Niemisen etsinnöistä mutkan kautta, ja hänkin aloitti tämän kanssa yhteydenpidon. Viime viikolla myös Stylman, hänen äitinsä ja tyttärensä pääsivät vihdoin tapaamaan Niemisen kasvotusten. Ensikohtaaminen lentokentällä oli ihmeellinen hetki.

– Hän oli heti tuttu ja tuntui, että hän kuuluu perheeseen, sanoo Stylman.

Lahtosen lailla myös hän muistaa lapsuudessaan pohditun, kuullaanko valtameren takana asuvista sukulaisista enää.

– Nyt kun tiesi, että Rebecca on tulossa Suomeen, niin minua rupesi jännittämään, että ehtiikö äitini, joka täyttää 89 vuotta syyskuussa, näkemään Rebeccan.

Paitsi Niemisen ja Stylmanin, Niemisen etsinnät yhdistivät myös Stylmanin ja Elli Lahtosen, pikkuserkukset. Naiset muistavat kyllä olleensa tekemisissä jo nuoruudessaan, mutta jossain vaiheessa välit loitontuivat. Kymmenen vuotta sitten yhteydenpitoa tiivistettiin, kiitos Niemisen.

– Hartolan ja Leivonmäen välillä on tuollainen kilometrimäärä, niin sitten tarvitaan Amerikasta ihminen yhdistämään meidät, nauraa Stylman.

Tarja Kuikka