Nelostiellä Rutalahden suunnalla mitattiin viime sunnuntai-iltana muutamia varsin hurjia ylinopeuksia. Vuonna 1977 syntynyt ulkopaikkakuntalainen nainen ajoi autollaan tutkaan 176 kilometrin tuntinopeudella, vaikka kyseisellä tieosuudella on voimassa sadan kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Liki yhtä kovaa tutkaan hurjasteli vuonna 1964 syntynyt ulkopaikkakuntalainen mies, jonka ajonopeudeksi poliisi mittasi 173 kilometriä tunnissa – edelleen sadan kilometrin tuntinopeusrajoituksen alueella.

Molempia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Viikkoa aiemmin niin ikään Nelostiellä, tosin tuolloin Angesselän kohdalla, mitattiin myös varsin tuntuva ylinopeus. Tuolloin päiväaikaan liikkeellä olleen, vuonna 1981 syntyneen ulkomaalaisen miehen auton nopeudeksi mitattiin 161 kilometriä tunnissa. Kyseisellä tieosuudella on voimassa sadan kilometrin tuntinopeusrajoitus. Myös tässä tapauksessa poliisi kirjasi epäilyn törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.