Tieasiat kiinnostavat ihmisiä, se on tullut selväksi tämänkin vuoden aikana. Jos tie on huonossa kunnossa, siitä kyllä palautetta annetaan urakoitsijalle (YIT tässä tapauksessa) ja poikiipa se yleensä puhelinsoiton paikallislehteenkin. Ajatuksella, että käypäs toimittaja katsomassa ja tee juttu.

Toimittaja kävi, ja valikoi muuten kärkikuvaksi sillalla kasvavan puun. Vaikka kolumni käsitteleekin sorateitä. Palaamme puuhun myöhemmin.

Joten palataan sorateihin. Marjotaipaleentie etunojassa, mutta myös muutama muu valtion hoidossa oleva reitti, on saanut esimerkiksi viimeisen vuoden aikana oikein kunnolla kuraa niskaansa. Jos tämän sanonnan käyttäminen tässä yhteydessä sallitaan.

Isossa kuvassahan kyse on siitä, että valtiolla ei ole rahaa, ja toisaalta siitä, että väki ei luota pääurakoitsija YIT:n osoittavan tarpeeksi resurssia teiden hoitamiseen. Urakkasummasta kun pitää jäädä voittoa, ja mitä ilmeisimmin voitontavoittelun epäillään nyt voittaneen.

Tyypillistä yhteydenotoille on vielä sekin, että se mitä joku pitää suorastaan ajamisen estävänä ongelmana, on jollekin toiselle sivuseikka mikä korkeintaan aiheuttaa olkapäiden kohottamisen.

Heinäkuun alussa uutisoitiin, että kahdeksan kappaletta tien ali meneviä tierumpuja uusitaan. Tämän luulisi kuivattavan tien varsia ja vaikuttavan ainakin kelirikkoaikaan myönteisesti. Jossain vaiheessa loppusuvea Marjotaipaleentielle on luvattu ajaa 200 tonnia soraa tiekilometriä kohden.

Asioista hyvin perillä oleva kertoi tässä kohtaa, että sehän tarkoittaa neljää kasettikuormaa tiekilometrille. Eli kaistalle yksi kuorma per 500 metriä. Kieltämättä, ei kuulosta suurelta määrältä.

Mutta koska lukijoita kuunnellaan herkällä korvalla, niin allekirjoittanut lähti katsomaan tilannetta keskiviikkona. Marjotaipaleentie oli ennalta kerrotun mukaisesti hirveässä kunnossa, ja ennen siltaa on niin paljon monttua, että hampaat tippuu suusta.

No, Pertunmaantieltä käännyttäessä kamera filmaamaan kojetaululle. Toden totta, nimismiehenkiharaa ja kuoppaa oli vähän vajaa kilometri ennen siltaa niin paljon, että rynkyttää sai autollaan. Kamera lähti siirtymään kojetaululta kohti alakertaa ja mikseipä se olisi hampaisiinkin vaikuttanut. Etenkin kun vauhtia oli vain 30 km/h.

Toimitukselle on aikaisemmin kerrottu, että Ollinsalmen sillan kannella kasvaa puu. Toden totta, tai ainakin koivu-tyyppisiä taimia noin polvenkorkuisina. Muutenkin kaiteiden juurukset olivat sen verran vihreinä, että ilmeisesti sillasta tehdään riistasiltaa. Yleensä noin paljon kasvillisuutta ei silloilla näe. Tai sitten Ollinsalmen tapauksessa on siirrytty kestomalliin aurausviitasta.

Asioista hyvin perillä olevat ovat nimittäin kertoneet, että siltojen pesuun tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Pitkällä tähtäimellä kun rapautuminen tuppaa kiihtymään, jos betoniin pääsee kasvillisuus juurtumaan.

Siitä eteenpäin Hirvensalmentielle, no sanotaanko, että kokemus on varmasti ajajan omissa käsissä. Joku pitää huonona, toinen normaalina, kolmas ei ota kantaa.

Nimismiehenkiharasta kuitenkin sen verran, että niiden syntyperä piti oikein katsoa internetistä: ne ovat sorateillä esiintyviä tien epätasaisia, aaltomaisia kohtia. Ne syntyvät, kun autojen pyörät kerta toisensa jälkeen sutivat tietyssä kohdassa ja kasaavat hienompaa hiekkaa pieniksi kohoumiksi. Mutkat ovat tyypillinen paikka, jossa nimismiehen kiharoita esiintyy. Suurella nopeudella ajettaessa niitä ilmestyy suoriinkin tieosuuksiin. Kuivien teiden tasoittaminen on hankalaa, joten tiet pyritään yleensä lanaamaan keväällä, kun on sopivat sääolosuhteet ja tiessä on riittävästi kosteutta.

Toimitukselle on kerrottu, että kiharoihin tepsii tiehöylä. Tarpeen mukaan kun höylää näyttää tielle olosuhteista riippuen yhdestä kerrasta neljään kertaan, niin kiharoiden pitäisi tällä suoristua.

Poikkitietä kohti ajaessa matkan varrella ylitetään Levälahden pikkusilta Mieskonmäessä, hieman ennen Kangasniementietä. Liikennevirasto luokitteli sen viime vuonna kuntoluokkaan huono, ja onhan se jo vuodelta 1935. Vuosi sitten julkaistusta kuvasta tarkkasilmäiset lukijat huomasivat, että sammaleen ja muun kasvillisuuden oli annettu juurtua rakenteisiin. Eli painepesu ja muu kitkeminen edistäisi huonokuntoiseksi tuomitun sillan eloa.

Poikkitietäkin on moitittu. Ainakaan tähän vuodenaikaan pahin kokemus loistaa poissaolostaan. Soraa on ollut jossain vaiheessa sen verran, että se on siirtynyt tien sivuille. Seurauksena tietenkin paikoin kohtalaiset syvät urat. Toki kuoppaa ja kiharaa löytyy Poikkitieltäkin, ja sehän on tietenkin kaikille selvää, että ettei kuivana kesäkautena mikään soratie karmeimmillaan esiinny.

Digi-puolelta ja Joutsan Seudun Youtube-kanavalta kannattaa katsoa reissusta tehty videonpätkä.

Janne Airaksinen

Yläkuva: Ollinsalmen sillalla kasvaa tosiaan puu. Ehkä siitä ollaan tekemässä riistasiltaa? Tai tässä kasvaa kestoaurauskeppi. Oikeasti sillat tulisi pitää puhtaana kaikesta rakenteita pitkässä juoksussa rapauttavasta kasvillisuudesta.


Nimismiehenkihara oli tuttu kampausmuoto tien pinnassa monessa kohtaa Marjotaipaleentiellä ja Poikkitiellä. Tiehöylää tulisi käyttää aina tarpeen ilmetessä.

Katso video tien päältä: