Leivonmäellä elettiin viime ja toissa viikolla yhtä vuoden vilkkaimmista ajoista. Perinteinen Leivonmäki-viikko alkoi markkinoista ja päättyi Suosählyn SM-kisoihin ja Letkaliiterin tansseihin. Tänä vuonna viikkoa vietettiin normaaliakin juhlavammissa tunnelmissa Leivonmäki-Seuran 40-vuotisjuhlien merkeissä. Hienoja tapahtumia, kuten perinteikäs leikkimielinen kisailuilta (kuvassa), oli kaivettu uudestaan esille. Vuodesta toiseen myös näyttää siltä, että markkinat ja suosähly säilyttävät kansansuosionsa.

Tämä kaikki kielii siitä, että Leivonmäellä elää kotiseutuhenki vahvana, eikä reilut kymmenen vuotta sitten tehdyllä kuntaliitoksella ole siihen ollut suurta vaikutusta. Tämä on varsin odotettua, koska kuntien hallinnollisilla rajoilla ei kuulukaan olla vaikutusta ihmisten luonnollisten yhteisöjen muodostumiseen ja toimintaan.

Joutsan Seutu haastatteli kuntaliitoksen kymmenvuotisjuhlien yhteydessä vuoden 2018 alussa muutamia leivonmäkisiä vaikuttajia. Heidän näkemyksensä oli selvä: leivonmäkeläisyys ei ole hävinnyt mihinkään, eivätkä hallinnon rajat määritä ihmisen identiteettiä. Toki kuntaliitoksen mukana monia itsenäisen kunnan palveluja hävisi kylältä, mutta liitokselle ei toisaalta nähty tuolloisessa taloustilanteessa vaihtoehtojakaan. Joka tapauksessa seurojen ja yhdistysten kotiseudun hyväksi tekemä työ näyttää pysyvän ja paranevan Leivonmäellä.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.