Inkoolaiset Petra ja Tommi Aittamaa (kuvassa) aloittavat tällä viikolla Joutsan K-Raudan kauppiaina. Heistä Petra Aittamaa on työskennellyt aiemmin yli 20 vuotta pääkaupunkiseudun K-Raudoissa ja toiminut muun muassa osastopäällikön, oston ja markkinoinnin tehtävissä. Tommi Aittamaa puolestaan siirtyy rautakauppiaaksi IT-alalta myynnin johtotehtävistä.

Pariskunnan haave kauppiasurasta on kehittynyt vuosien varrella omien työtehtävien ohessa.

– Itse rakennetut kaksi omakotitaloa ovat myös kerryttäneet kokemusta rakentamisesta, ja jo tuolloin syntyi ideoita palveluiden kehittämisestä mahdollisessa omassa kaupassa. Vasta muutama vuosi sitten tuntui siltä, että perhe-elämä antoi myöten hakeutua kohti haavetta ja Petra lähti meistä ensimmäisenä kauppiaskoulutukseen, kertovat torstaina Joutsan ohella myös Sysmän K-Raudan kauppiaina aloittavat Aittamaat.

Kauppiaana toimimisessa pariskuntaa kiehtoo ensisijaisesti itsenäisyys ja halu tehdä oman näköinen menestyvä kauppa. Joutsan ja Sysmän K-Raudoissa pariskunta lupaa panostaa asiakaspalveluun ja kehittää kauppojen valikoimaa paikalliset tarpeet huomioiden. Myös kesäasukkaiden palvelu, sisävesistön läheisyys ja vilkkaan kauttakulun huomioiminen on heille tärkeää. Samoin suunnitelmissa on yritysasiakasmyyntiin panostaminen.

Tulevalle henkilökunnalleen niin Joutsassa kuin Sysmässäkin Aittamaat antavat kiitoksen. Koska henkilökunnan viihtyminen ja hyvinvointi heijastuvat heidän mukaansa asiakaspalveluun, he aikovat satsata niihin voimavaroja.

– Pyrkimyksemme on luoda positiivinen, haluttava ja kannustava työpaikka.

Tarja Kuikka

Kuva: Aittamaat