Lauantaina pelattiin 21. suosählyn suomenmestaruuskilpailut Leivonmäen Peurasuolla. Joukkueita oli tänävuonna viime vuoteen verrattuna vähemmän, mutta fiilistä paikanpäällä se ei laskenut. Kilpailualueella muistuteltiin tasaisin väliajoin juomisen tärkeydestä, ja kisapaikalla oltiin niin kilpailijoiden, kävijöiden kuin järjestäjienkin puolelta varauduttu 30 asteen helteeseen. Kilpailut onnistuivat hyvin ja kisapaikalla fiilis oli kannustava ja iloinen.

Ensi vuonna suosählyissä aukeaa niin sanotusti uusi sivu, kun 19 vuotta suosählyä juontanut Jukka Savolainen luovuttaa kapulan eteenpäin. Hän kertoo, että monet ovat tulleet kiittelemään, että näinä vuosina tuttu ääni on toivottanut kaikki tervetulleeksi ja tuttu konsepti on pysynyt kaikkina vuosina.  

Jukka Savolainen on nauttinut Suosählyn juontamisesta ja sanoo tulevansa katsomaan meininkiä ensi vuonna.

– Täällä oli pari vuotta sitten ulkomaalaisia kuvausryhmiä tekemässä juttua täältä ja silloin kävijöitäkin oli paljon. Oli hienoa päästä tuomaan esille tätä hulluutta myös ulkomaille asti, kertoo Savolainen.

 Savolainen ihailee ihmisten heittäytymistä Suosählyssä ja kuinka pelaajat ovat aina hieman pilke silmäkulmassa kisailemassa. Savolainen itse ei ole ollut pelaamassa suosählyä, mutta ei tiedä vaikka hänet nähtäisiin oman suosählyjoukkueen maalivahtina ensi vuonna.     

Maalivahdilla on myös suosählyssä tärkeä rooli.

Tuloksia:

Miesten sarja: 1) Raakelin Liekit (Leivonmäki), 2) Toreadors (Nisula) ,3) Kapo (Lappi) 4) Kastellin kiekkopojat (Oulu).

Naisten sarja: 1) Muuramen Akat (Muurame), 2) Flanelsin Pistiäiset (Joutsa), 3) Suo, Kuokka ja Peruna (Lahti) 4) SB Tuima Napsu (Äänekoski).  

Sekasarja: 1) Pöljän Ponnistus (Espoo), 2) Halupanili (Pyhtää), 3) Takatolppa (Tampere) 4) Suohuonot (Joensuu / Jyväskylä / Itä-Suomi).

Peurasuolta löytyi viisi kenttää, joissa pelattiin otteluita.

Reunalla olevat joukkuetoverit kannustavat ja tsemppaavat toisiaan.

Milla Ristikangas

Yläkuvassa: Suosählyssä kilpailu on kovaa, muttei liian totista.

Suosählyjen fiilis houkuttelee myös paikallisia joukkueita mukaan

Suosählyn suomenmestaruuskilpailut käytiin viime viikonloppuna Peurasuolla. Vaikka suurin osa joukkueista tuli tänä vuonna muilta paikkakunnilta, suosählyyn osallistui peräti seitsemän joukkuetta Joutsan alueelta: miesten sarjassa neljä joukkuetta (Rakelin liekki, SS Kömy, Suoankat ja RetroRepot), naisten sarjassa kaksi (Team Uppohörppy ja FlanelsinPistiäiset) ja sekasarjassa yksi (Velhot).

 Joutsan Seutu pääsi kisojen ohessa kysymään nopeasti fiiliksiä kolmelta joukkueelta kilpailujen tiimellyksessä.

Team Uppohörppy osallistuu kolmatta kertaa suosählyihin.

Miksi osallistutte suosählyihin? Tämä kokoaa meidän kaveriporukan yhteen, koska asutaan eri paikkakunnilla. Lisäksi tämä on Leivonmäen yksi isoimpia tapahtumia, johon on hauska päästä osallistumaan.

Mikä on parasta suosählyssä? Tiimipelaaminen, yhteisöllisyys ja täällä näkee myös tuttuja. Kaikilla on hyvä fiilis ja täällä pidetään myös hauskaa yhdessä. 

  Raakelin liekit osallistuu seitsemättä kertaa suosählyihin.

Miksi osallistutte suosählyihin? Tämä on muodostunut meille perinteeksi ja tämä on kesän ”Leivonmäki-päivä” meidän kaveriporukalle.

 Mikä on parasta suosählyssä?  Hauskanpito ja rento meininki. Kaikki pelaa täysiä, mutta osataan ottaa rennosti myös tappiot.

 Velhot osallistuu kolmatta kertaa suosählyihin.

Miksi osallistutte suosählyihin? Täällä on hyvä fiilis ja muodostunut perinteeksi. Joka kesänä täytyy olla yksi urheilutapahtuma, ja meille se on tänäkin vuonna Suosähly.

Mikä on parasta suosählyssä? Joukkueet lähtevät kisoihin hyvällä ja rennolla fiiliksellä. Täällä näkee myös tuttuja, joita ei muulloin tulisi nähtyä.

Milla Ristikangas

Tagged with →