Rakukeramiikka on perinteistä japanilaista keramiikkaa, joka valmistetaan näyttävällä polttomenetelmällä. Rakupoltossa keramiikkaesine, joka on ensin raakapoltettu tavallisessa keramiikkauunissa ja lasitettu, kuumennetaan tuhatasteiseksi ja sen jälkeen se savustetaan astiassa, jossa käytetään savustavana materiaalina esimerkiksi sahanpurua. Savustuksen jälkeen esine jäähdytetään kylmässä vedessä tai lumessa.

Hiljattain Tammijärvellä rakukeramiikkaa paikallisen keraamikon Eila Raesmaan kanssa valmistaneen kuvataiteilija, keraamikko Jonna Oksasen mukaan rakupolton lopputuloksena valmistuu uniikkeja esineitä. Vaikka lähtökohtana olisi kaksi samanlaista esinettä, ei prosessissa Oksasen mukaan synny kahta samanlaista lopputulosta, vaan lopputulokseen vaikuttaa käytetyn lasitteen ohella esimerkiksi savustavan materiaalin käyttötapa.

Jos esimerkiksi kuparilasitteella lasitetun esineen peittää savustamisen aikana kokonaan, se on erivärinen kuin silloin, jos se jätetään peittämättä.

Rakupoltossa uunin lämpötila nostetaan tuhanteen asteeseen. Jos lämpömittaria ei ole, lämpötilan nousua voi seurata uunin sisätilan väristä. Alussa sisällä näkyy vain mustaa, mutta pikkuhiljaa väri kirkastuu ja lämpötilan noustua tuhanteen asteeseen sisätila on kirkkaan oranssi.

Rakukeramiikan juuret ovat Japanin teekulttuurissa ja -seremonioissa, mutta nykytiedon valossa menetelmällä tehdyt esineet soveltuvat Oksasen mukaan vain koristekäyttöön. Lasitteissa on myrkyllisiä metallioksideja, eivätkä huokoiset esineet ole vesitiiviitä, vaan vesi tihkuu niistä hiljalleen läpi. Rakukuppien käyttö teeseremonioissa perustuikin Oksasen mukaan siihen, että tee oli kupissa vain lyhyen aikaa.

– Periaatteessa kyllähän niistä nykyäänkin voisi juoda, jos ei välitä näistä asioista, Oksanen sanoo viitaten rakukuppeihin ja niiden sisältämiin myrkyllisiin metallioksideihin.

Rakupoltossa ollaan tekemisissä korkean lämpötilan ja tulen kanssa, joten tekijän tulee olla Jonna Oksasen mukaan rauhallinen ja tietää, mitä tekee. Rakukursseja eri kansalaisopistoissa ja Osuuskunta Turun Tuulenpesän kautta vetävä Oksanen ei itse anna oppilaidensa purkaa uunia, vaan muutama näistä saa toimia savustuspöntön parissa ja loput katsovat sivusta.

Muutenkaan kukaan ei tee mitään ilman lupaa, vaan Oksanen sanelee tekemiset kuten sen, milloin savustuspöntön kansi avataan.

– Annan selkeät käskyt, koska tulen pihtejen kanssa sen tuhatasteisen esineen kanssa. Kun minulla on yleensä ainakin 50 työtä per uuni, niin se on jatkuvaa liikkumista ja oppilaiden täytyy tietää, mitä he tekevät.

Uunista esineet nostetaan noin vartiksi savustusastiaan. Jonna Oksanen pihdittää, Eila Raesmaa huolehtii savustuspöntön avaamisesta ja sulkemisesta sekä savustavan materiaalin lisäämisestä.

Myös vaatteiden paloturvallisuus on tärkeää, eli yllä ei saa olla tekokuitua, vaan puuvillaa tai villaa.

– Minulla on yleensä paksu villapaita, on sitten vaikka 30 astetta hellettä. Koska avoimen uunin päällä on se tuhat astetta ja sinulla on kädet siellä sisällä, niin on pakko olla eristävä vaate, sanoo Tammijärvellä poikkeuksellisesti puuvillavaatteeseen pienen uunin ja poltettavan tavaramäärän vähäisyyden vuoksi pukeutunut Oksanen.

Tuhat astetta saattaa vaikuttaa keramiikkaan vihkiytymättömästä paljolta, mutta Oksasen mukaan se on vähän. Puhutaankin matalapoltosta. Normaali kivitavara kuten Arabian astiat poltetaan Oksasen mukaan sähköuunissa 1240–1250 asteessa ja puupolttoisessa keramiikkauunissa 1320–1350 asteessa.

Tuhat astetta on siis vähän, vaikka se kuulostaisi kotikokkailijan mielestä paljolta. Mitä kotiuuniin tulee, Oksaselta kyselläänkin toisinaan, voiko savea polttaa kotiuunissa. Se ei kuitenkaan ole mahdollista.

– Voi sen siellä kuivattaa, hän naurahtaa.

Savustuksen jälkeen esineet jäähdytetään ja pestään. Pesupuuhissa Eila Raesmaa.

Rakukurssit ovat suosittuja

Rakukurssit ovat lähes 30 vuotta rakukeramiikan parissa työskennelleen turkulaisen keraamikko Jonna Oksasen mukaan erittäin suosittuja. Vuosittain useita kursseja aiheesta vetävällä Oksasella itselläänkin on oppilaita, jotka ovat käyneet hänen opissaan joka kevät jo 20 vuoden ajan.

– Heillä ei kesä ala, jos he eivät pääse rakukurssille. Ja se on ihan hirveä homma, kun ei pääsekään. Ne ovat tulleet minun perässä sata kilometriä toiselle rakukurssille, nauraa Oksanen.

Siinä missä raku on Oksaselle varsin tuttua, hänen ystävälleen tammijärveläisen Studio Kerakiven keraamikko Eila Raesmaalle se sen sijaan on hieman uudempi tuttavuus. Muuten Raesmaa on toiminut keramiikan parissa pitkään. Alun perin keramiikka oli hänelle pelkkä harrastus, mutta nelikymppisenä hän teki alanvaihdon ja aloitti keramiikkaopinnot.

– Olin muutamia vuosia harrastanut keramiikkaa, aina piirtänyt ja tehnyt käsillä kaikkea. Se sitten vaan vei, kertoo Raesmaa.

Rakukeramiikka sopii nykytiedon mukaan vain koristekäyttöön, sillä siinä käytetyt lasitteet sisältävät myrkyllisiä metallioksideja ja lisäksi materiaali on huokoista, eli se ei pidä vettä kovin kauaa.

Keramiikassa häntä kiehtoo käsillä tekeminen.

– Talvella jos en tee tätä, minun täytyy kutoa. Jotain on pakko tehdä käsillä, se tekeminen on ihan parasta. Se on minun juttuni.

Oksasta taas kiehtoo keramiikassa materiaali. Sen parissa työskentely on hänen mukaansa loputonta uuden oppimista.

– Se on niin haastava ja vaikea materiaali, että vaikka minäkin olen opettanut 30 vuotta ja koko ajan opiskelen uusia tekniikoita, niin koko ajan tulee uutta.

Tarja Kuikka

Vaikka lähtökohtana olisi kaksi samanlaista esinettä, ei rakumenetelmällä synny kahta täsmälleen samanlaista lopputulosta.

Katso video rakukeramiikan valmistuksesta: