Pohjoismaisen uimataidon määritelmän mukaan uimataitoiseksi määritellään henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että hänen päänsä käy veden alla, ui pinnalle päästyään yhtäjaksoisesti 200 metriä, joista 50 metriä selällään. Kaikilta suomalaisilta se ei onnistu, tietää tänä kesänä Luhangassa lasten uimakouluja ohjannut uimaopettaja Mona Koski (kuvassa).
Monelle jo pelkkä hyppy veteen on 14 vuotta uimakouluja vetäneen ja uinninopetuksen saralla monipuolisesti kouluttautuneen Kosken mukaan peikko.
– Hyppyäkin pitäisi harjoitella jo varhain, ettei lapsi osaa sitä pelätä. Mutta jos tulee jo hiukan vanhemmaksi, ja jos ei ole koskaan hypännyt, niin sittenhän pelkää sitä. Monella jää myös siitä kiinni, että pystyisi uimaan vatsallaan vaikka kuinka paljon, mutta se 50 metriä selällään on tosi pitkä matka, sanoo Koski.
Edellä mainittu uimataitovaatimus testataan tai ainakin se pitäisi Kosken mukaan testata kaikilta kuudesluokkalaisilta. Viimeisimmän, vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan Suomen kuudesluokkalaista vain 76 prosenttia oli uimataitoisia.
– Yksi neljäsosa on siis uimataidottomia. Minusta se on iso määrä, sanoo Koski.
Hän onkin huolissaan lasten uimataitojen heikkenemisestä. Taustalla vaikuttaa hänen mukaansa koulujen uimaopetuksen vähentäminen. Yksinomaan se, että uimaopetusta lisättäisiin koulussa, ei kuitenkaan hänen mukaansa ratkaise tilannetta, vaan avainroolissa ovat kodit. Uimataitojen ylläpito vaatii säännöllistä harjoittelua, joten vanhempien olisi hyvä antaa lapselleen mahdollisuus uimiseen, vaikka itse vieroksuisi uintia, sanoo Koski.
– Itse aina ajattelen, että jos puhutaan vaikka ruuasta, että jos et vaikka itse söisi kalaa, niin kyllä sitä kalaa pitää silti lapselle antaa. Ettei tule sitä, ettei lapsikaan söisi kalaa. Pitää mahdollistaa lapselle se, mitä ei itse välttämättä tykkää tehdä. Ja kun vielä ajattelee sitä, kuinka halpa uintiharrastus on.
Lapset oppivat Mona Kosken mukaan uimaan helposti. Liikkeelle voi Kosken mukaan lähteä läträämällä vedessä ja totuttelemalla jo suihkussa esimerkiksi siihen, ettei haittaa, vaikka silmiin menee vettä. Pääasia on, että vesi tulisi tutuksi. Helpoiten lapsi oppii Kosken mukaan uimaan 5–7-vuotiaana.
– Tottakai ihminen oppii koko elämän aikana, vaikka aikuisenakin, mutta silloin se on helpointa. Silloin lapsella ovat liikunnalliset taidot jo tarpeeksi kehittyneet ja lapsi on innokas oppija. Miksei tietysti nuorempanakin, mutta silloin ei ole vielä motoriset taidot välttämättä niin hyvät.
Uimaan opettelu ei ole Kosken mukaan niin sanotusti tähtitiedettä, vaan jokainen pystyy sitä itse harjoittelemaan. Kaiken alku on uintiasento eli virtaviivainen, vedenpinnan suuntainen asento. Kasvojakaan ei välttämättä tarvitse heti laittaa veteen.
– Sitten joku kelluttaa. Monelle se on uimalauta, mutta se voi olla vaikka täytetyt puolentoista litran vesipullot, missä on vähän vettä tai uimakanisteri, mikä kannattaa, neuvoo Koski.
Sitten harjoitellaan uimapotkuja, ja kun on saanut eteenpäin vievän uimapotkun, voi alkaa Kosken mukaan kauhoa käsillä vuorotellen. Sen jälkeen voi alkaa laittaa kasvoja veteen. Kun potkut sujuvat ja voi laittaa kasvot veteen, voi alkaa harjoitella oikeaa uintitekniikkaa.
Mitä tulee esimerkiksi lomailuun, Koski muistuttaa veden liittyvän usein lomaan – mennään sitten veneilemään, auringonottoon laiturille tai vaikka Puuhamaahan.
– Yleensä ne kaverit, ketkä sanovat, että en halua tai en tule, eivät pysty nauttimaan niistä asioista, koska heillä ei ole uimataitoa. Mistä kaikesta ne jäävät paitsi.
Kun uimataidot ovat olemattomat, voi vesillä käydä huonosti. Suomessa hukkuu Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton mukaan tapaturmaisesti vuosittain 100-150 ihmistä. Yksi keino välttää hukkuminen – siis uimataidon hankkimisen lisäksi – olisi Mona Kosken mukaan käyttää vesillä pelastusliivejä.
– Jos vene kaatuu tai lyöt pääsi, ja sinulla on kelluntaliivi, niin sehän ei käännä sinua. Mutta jos pelastusliivit ovat oikean kokoiset ja oikein päälle laitettu, niin nehän kääntävät sinut aina ympäri.
Uintia ja oheistouhuja Luhangan uimakouluissa
Luhangan uimakouluissa Tammijärvellä ja Mämminiemessä polskittiin tänäkin kesänä porilaisen Mona Kosken johdolla. 32-vuotias Koski opetti Luhangan uimareita neljättä kesää peräkkäin ja oli sen myötä jo monelle lapselle tuttu.
Tänä kesänä uimareita oli kolmisenkymmentä. Uimakoulut kestivät kymmenen päivää, puolitoista tuntia kerrallaan. Pelkästä uimisesta ei ollut kyse, vaan mukaan mahtui oheisohjelmaa kuten lämmittelynä leikitty alkuleikki.
– Ensimmäinen uinti on aina pisin. Isompien kanssa uidaan 20 minuuttia, nuorempien kanssa 10 minuuttia. Sitten saunaan. Sitten tullaan vielä uimaan ja sen jälkeen saunaan ja sitten saunan jälkeen pitää käydä vielä sukeltamassa. Sen jälkeen vaatteet päälle, syödään eväät ja pelataan loppupeli, kertoo Koski.
Oheisjutut olivat hänen mukaansa tärkeitä.
– Tänä kesänä isommatkin kyselivät loppupelin perään, kun sitä ei parina ensimmäisenä päivänä pelattu. Vaikka he ovat hyviä uimareita ja jaksaisivat uida kauan, niin se on vaan tärkeää heille.
Rantauimakouluissa ollaan sään armoilla. Luhangan uimakoulut ovat vakiintuneet Mona Kosken mukaan heinäkuulle, jolloin ainakin teoriassa pitäisi olla hyvät ilmat. Todellisuudessa sää oli tänäkin vuonna välillä viileä. Koski sanookin pohtineensa sitä, olisiko elokuu parempi ajankohta.
– Mutta tämä on juuri tätä. Ei voi tietää. Mutta sitten ne, ketkä tulevat mökille, niin eiväthän he enää elokuussa välttämättä lomaile täällä, huomauttaa Koski.
Elokuussa hänen oma kesälomansakin päättyy ja hän palaa vakityöhönsä Euran uima- ja urheiluhalli Oy:n palvelukseen. Kesän uimakoulut eivät kuitenkaan ole hänelle pelkkiä syksyllä unohdettavia kesäpestejä, vaan juuri sitä, mitä hän haluaa lomallaan tehdä.
– Tavallaan harmittaa se, että nuoret tulee ja nuoret menee, mutta minä olen vaan kesän tässä, mutta en sitten enää. Mutta ehkä se on sitten semmoinen kutsumusammatti. Ja tykkään puuhata lasten kanssa.
Tarja Kuikka
Loading ...
