Hämeen poliisi on saanut valmiiksi Hartolan Rusissa 19.3. tapahtuneen 81-vuotiaaseen mieheen kohdistuneen törkeän ryöstön esitutkinnan.

Vuonna 1997 syntyneiden hartolalaisen ja lahtelaisen miehen epäillään murtautuneen 19.3.2019 Rusissa sijaitsevaan omakotitaloon. Asianomistaja oli asunnossa sisällä ja puolustautui tilanteessa ampumalla lahtelaista miestä rintaan. Miehet saivat kuitenkin anastettua asunnosta aseen ja patruunoita, jotka löytyivät esitutkinnan aikana. Miesten epäillään syyllistyneen törkeään ryöstöön, törkeään kotirauhan rikkomiseen sekä ampuma-aserikokseen. Miehet ovat edelleen vangittuina.

Tapaukseen liittyen myös kaksi hartolalaista vuonna 1999 ja 2000 syntynyttä miestä oli hetken aikaa vangittuna epäiltynä törkeään ryöstöön. Kumpaakaan ei kuitenkaan epäillä törkeästä ryöstöstä, koska eivät olleet rikoskumppaniensa kanssa talossa sisällä. Vaikka heidät on vapautettu tutkintavankeudesta, heitä epäillään rikoksista: vuonna 1999 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen ampuma-aserikokseen sekä törkeään varkauteen ja vuonna 2000 syntyneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään varkauteen.

Hyökkäyksen ampumalla pysäyttäneen 81-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen tapon yritykseen. Syyttäjä ja viime kädessä tuomioistuin ratkaisee, onko tilanne ollut vastuusta vapauttava hätävarjelutilanne.

Esitutkinta-aineisto on toimitettu Salpausselän syyttäjänvirastoon syyteharkintaan. Käräjäoikeus on määrännyt syytteen nostamisen määräpäiväksi 13.6.

Tagged with →