Joutsan lastenteatterin näytelmä Uusi Lumikuningatar vääntyi pienen, mutta sitäkin tehokkaamman työryhmän käsissä puolen tunnin elokuvaksi. Erityisen kunnioitettavan lopputuloksesta tekee se, että kuvaus toteutettiin yhden kuvaajan, Mikko Pylvänäisen voimin. Elokuva on toteutettu mallikkaasti, että välttämättä ei uskoisi kaiken kuvauksen tapahtuneen yhdellä kameralla.

Vaikka elokuvarooli on suurimmalle osalle näyttelijöistä ensimmäinen, ei sitä lopputuloksen perusteella täysin uskoisi. Lapset ovat selvästi perehtyneet roolihenkilöihinsä. Erityisesti eleet ja ilmeet näyttävät tulevan näyttelijöiltä kuin luonnostaan. Kaikki eläytyvät rooleihinsa täysillä, eikä minkäänlaisia epävarmuuden merkkejä näy elokuvan aikana ensikertalaisten ryhmässä.

Roolisuorituksia tukee vahva äänimaailma, jonka ohjaaja Evgenii Rumiantsev on toteuttanut mallikkaasti. Selkeät, joskin myös hyvin pelkistetyt kohtaukset toimivat valittujen äänien ja musiikin kanssa mainiosti muodostaen ehjän kokonaisuuden.

Kylmän, mutta vahvan roolisuorituksen tekee Lumikuningatarta esittävä Tanya Kankainen, joka hennosta ulkokuorestaan huolimatta vakuuttaa katsojan mahtailevana, kaikkien hallitsijana. Päärosvoa esittävä Anouk Gagnon puolestaan hurmaa katsojan vahvalla temperamentillaan.

Jonna Keihäsniemi

Tagged with →