Joutsan pääkirjastossa on parhaillaan esillä Joutsan taidekoulun oppilaiden kevätnäyttely. Kyse on jo pitkät perinteet omaavasta näyttelystä, sillä se on järjestetty Puulan seutuopiston taiteen perusopetuksen vastaavana tuntiopettajana toimivan Niina Lahikaisen ja yhtenä taidekoulun opettajista toimivan Taina Varjuksen mukaan vuosittain siitä saakka, kun opisto aloitti taiteen perusopetuksen Joutsassa vuonna 1993.

Kuluvalla kaudella Joutsan taidekoulussa on ollut Varjuksen mukaan seitsemän oppilasta, iältään he ovat olleet 7–9-vuotiaita. Lisää oppilaita Varjuksen mukaan toivottaisiin, sillä myös 9–11-vuotiaille on tarjolla oma ryhmä.

Taidekoulun oppilaat työskentelevät lukuvuoden kuluessa vaihtuvissa työpajoissa eri opettajien johdolla. Kuluvana vuonna opettajina ovat toimineet Varjuksen ohella myös Virpi Lehto ja Katja Kaitala.

– Tavoitteena on vuosittain etenevää tavoitteellista työskentelyä eri tekniikoilla ja eri materiaaleilla sekä ennen kaikkea oman luovuuden kehittäminen. Taidekoulun opetuksessa yhdistyvät käsityö- ja kuvataiteet ja niiden monimuotoiset mahdollisuudet, kertoo Varjus.

Joutsan Taidekoulun kevätnäyttelyssä on esillä satakunta oppilaiden teosta.

Aiemmin tänä keväänä Joutsan taidekoululaiset tekivät yhdessä Joutsan yhtenäiskoulun seitsemäsluokkalaisten kanssa seinämaalausprojektin kirjaston näyttelytilaan. Tuolloin kirjaston näyttelytila sai toviksi värikkään, lukuisilla yksityiskohdilla varustetun kuvituksen.

Ensi syksynä Joutsassa aloitetaan Niina Lahikaisen mukaan kuusivuotiaille tarkoitettu taiteen varhaisiän opintojen ryhmä, jossa lapsi saa iloiset ensiaskeleet taiteen maailmaan. Kaikkiaan Puulan seutuopiston taiteen perusopetuksessa oli tänä vuonna koko opiston toimialue eli Joutsan ohella myös Kangasniemi ja Toivakka huomioiden Lahikaisen mukaan 89 opiskelijaa. Lasten ryhmiä oli seitsemän ja aikuisten ryhmiä kaksi – viimeksi mainitut Kangasniemellä.

Joutsan taidekoululaisten kevätnäyttely on esillä pääkirjastossa 28. toukokuuta asti.

Tarja Kuikka