Tarkkasilmäiset ovat kevään aikana huomanneet, kuinka Luhangan kunnan viestinnällinen ilme on muuttunut moderniksi. Uusi kunnanjohtaja Tuomo Kärnä on teetättänyt kokonaan uudet internet-sivut kunnalle, ja käyttöön on otettu aivan uutukaisia viestinnällisiä elementtejä. Koko kunnan graafinen ilme on uudistettu ja etenkin sosiaalisessa mediassa yhteisö on paljon esillä.

Uudistukseen kuuluu muun muassa mäyrä-tunnus, josta on tullut nopeasti organisaatiolle leimaa antava ja näkyvä hyvän mielen maskotti. Maskotin ”henkilöllisyys” perustuu luonnollisesti kunnan vaakuna-kuvaan, mutta hymyilevää piirros-mäyrää halutaan nyt käyttää niin monessa yhteydessä kuin mahdollista ja säästää vaakunaa vain niihin tilanteisiin, joihin välttämättä tarvitaan virallisuutta. Ero ulospäin suunnatussa viestinnässä on kuin jäykän harmaan virkamiehen ja nuorekkaan rennosti ottavan hengailijan välillä.

Mäyrän suosiosta kertoo sen nimeämistä äskettäin järjestetyn kilpailun suosio.

– Nimiehdotuksia tuli varmaankin satoja, ja iso osa niistä oli Martti-mäyriä. Valitsimme kuitenkin maskotin nimeksi Sisun. Se kun kuvaa tietyllä tapaa myös Luhangan kunnan asennetta. Käytämme Sisu-mäyrän logoa kaikessa epävirallisen luonteisessa viestinnässä kuten esimerkiksi tapahtumista kerrottaessa. Virallisessa hallintoa sisältävissä asioissa kuten asiakirjoissa käytetään sitten vaakuna-perusteista logoa, taustoittaa Kärnä.

– Sisu on sellainen lennokas ja luonteikas veijari, hyvän mielen tuoja. Siitä on tällä hetkellä toistakymmentä versiota, suurin osa sähköisessä mutta myös pahvisessa muodossa, ja lisää on tulossa. Se peukuttaa, veneilee, kalastaa ja niin edelleen. Oma suosikkini on uimapatjalla kelluva rennosti ottava kesämäyrä, naurahtaa Kärnä.

Graafisen ilmeen on luonut eräs yksityinen ammattilaisten muodostama osuuskunta. Uudet Luhangan internet-sivut otettiin käyttöön maaliskuun lopulla, ja kaikista uudistuksista on saatu hyvää palautetta. Luhangan entiset nettisivut ulkoasuineen olivat nimittäin liian vanhat, ja kunta näyttäytyi ulospäin tietyllä tapaa ilmeettömänä.

Nettisivuja työstetään koko ajan lisää, ja palautteeseen luvataan vastata ketterästi. Eräät sivuston osiot, kuten esimerkiksi listaus Luhangan yrityksistä yhteystietoineen, ovat vielä keskeneräisiä. Kärnän mukaan kesään mennessä kaikki on kuitenkin saatu valmiiksi.

– Harjoittelemme koko ajan viestimään kuntalaisille tehokkaammin ja monikanavaisesti, painottaa Kärnä.

Suunnittelun erikoisuutena on, että sivustossa on pyritty ottamaan huomioon kunnan väestön korkea keski-ikä. Navigointi on tehty mahdollisimman helpoksi ja selkeäksi, ja apuna on käytetty muun muassa värikontrasteja.

Pienen kunnan on otettava kaikessa huomioon talouden reunaehdot, ja niinpä viralliset hallinnon asiakirjat ovat nähtävillä Google Drive -pilvipalvelun kautta. Yleensä kunnat käyttävät Dynasty-tietopalvelua, mutta se on tällä hetkellä Luhangalle liian kallis vuosikustannukseltaan.

Janne Airaksinen

Yläkuvassa Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä esittelee veijarimaista Sisu-mäyrää, joka seikkailee Luhangan viestinnässä niin sähköisenä versiona kuin isona pahvisena hahmona, kuten tässä.