Linja-autoliikenteessä on käynyt vähän samalla tavalla kuin aikoinaan postin konttoripalveluissa: palvelu paranee useimpien asiakkaiden kannalta, mutta palvelupiste siirtyy uuteen paikkaan. Linja-autoyhtiöiden keväällä tekemän uudistuksen jälkeen Joutsan vanhalle linja-autoasemalle poikkeaa enää pari vuoroa päivässä ja loput vuorot poimivat matkustajansa kyytiin Nelostien pysäkiltä. Leivonmäellä ei enää poiketa ollenkaan Teboilin tai entisen matkahuollon pihaan, vaan siellä käytössä ovat vain ja ainoastaan valtatien varren pysäkit.

Samalla linja-autovuorojen määrä näyttää jopa lisääntyneen, joten siinä mielessä palvelu on parantunut. Julkisen liikenteen houkuttelevuutta lisää myös Onnibussin myötä alalle tulleet asiakasystävälliset hinnat. Hinnan puolesta linja-auto on monessa tapauksessa kilpailukykyinen vaihtoehto omalle autolle.

Joutsassa pysäkkijärjestelyt ovat kohtalaiset: pysäkille on kirkonkylältä melko lyhyt matka ja pysäkeillä on katokset. Lisäksi kylältä löytyy läheltä Nelostietä parkkipaikkoja omalle autolle. Leivonmäellä tilanne on paljon kurjempi: ei ole pysäköintipaikkoja, eikä katoksia. Ilmeisesti pysäkkien kehittäminen kuuluu viime kädessä kunnan tehtäviin. Tähän ongelmaan kannattaisi nyt tarttua, jotta ihmiset pääsevät liikkumaan myös julkisilla jouhevasti.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.

Tagged with →