Mediamaisema Joutsan seutukunnan ympärillä muuttui taas tänä keväänä rajusti. Alun perin sanomalehti Keskisuomalaisen julkaisijayhtiöstä jättikokoiseksi pörssifirmaksi ponnistanut Keskisuomalainen Oyj osti muutama viikko sitten Länsi-Savon konsernin sanoma- ja paikallislehdet. Keskisuomalainen hallitsee nyt vankasti Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Savon lehtimarkkinaa. Lisäksi yhtiö on hankkinut vuosien mittaan monenlaista muuta liiketoimintaa.

Paikallislehti Joutsan Seutu on edelleen säilynyt myllerryksen keskellä itsenäisenä paikallislehtenä. Satunnaiselle tarkkailijalle saattaa lehtiomistusten karttaa katsoessa tulla Joutsan Seudusta mieleen vaikkapa Asterix-sarjakuvan pieni gallialainen kylä. Lehti on nauttinut tilaajiensa ja ilmoittajiensa vankkaa luottamusta, eikä sillä ole ollut taloudellista painetta hakeutua jättikonsernien siipien suojaan.

Sinänsä isoissa konserneissa toimiminen ei ole lähtökohtaisesti huono, jos ei hyväkään asetelma. Jotain itsenäisyyden arvosta saattaa kuitenkin kertoa vaikkapa sellainen tosiasia, että Joutsan Seutu on pärjännyt levikkikisassa tällä vuosikymmenellä huomattavasti paremmin kuin vaikkapa Keskisuomalainen-konsernin omistamat paikallislehdet. Vuoden 2018 levikintarkastuksen lukemien mukaan Joutsan Seutu oli jälleen lehtien parhaassa päässä. Siitä kiitos lukijoillemme.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.