Keski-Suomen käräjäoikeudessa Jyväskylässä on tällä viikolla käsitelty niin sanottua Teuvonkujan tapon yritystä sekä siihen liittyvää rikosvyyhtiä. Tapauksen päätekijöille syyttäjä vaatii varsin ankaria vankeustuomioita.

Muuan joutsalaismies joutui väkivallan kohteeksi 16. tammikuuta illalla Joutsan Teuvonkujalla. Haastehakemuksen mukaan päätekijöitä, eli vuonna 1988 ja 1996 syntyneitä joutsalaismiehiä on syytä epäillä joko tapon yrityksestä tai vaihtoehtoisesti törkeästä pahoinpitelystä.

Väkivalta uhria kohtaan oli haastehakemuksen mukaan raakaa. Uhria iskettiin muun muassa puukolla ja työnnettiin teroitusviila ruumiin onkaloon. Uhrin saamat vammat olivat vakavia. Myös uhria epäillään rikoksista, muun muassa pahoinpitelystä tai pahoinpitelyn yrityksestä.

Toista päätekijöistä epäillään myös törkeästä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Hän otti uhrista valokuvia väkivallanteon jälkeen ja jakoi niitä sosiaalisessa mediassa.

Kovat huumeet liittyvät tähänkin vyyhtiin. Kumpaakin päätekijää epäillään myös huumausaineen käyttörikoksesta. Toinen epäillyistä on myöntänyt LSD:n käytön ja toinen amfetamiinin hallussapidon. Lisäksi kolmas vyyhdissä mukana oleva epäilty on tunnustanut pitäneensä hallussa kannabista.

Kaikkiaan tapauksessa on neljä vastaajaa ja yhtä monta asianomistajaa. Päärikoksen uhri on siis sekä vastaajan että asianomistajan asemassa.

Päätekijöille syyttäjä vaatii kummallekin ankaraa, yli kahden vuoden vankeusrangaistusta. Kumpikin päätekijöistä on ollut kiinniotettuna ja sittemmin vangittuna tapahtumaillasta alkaen. Vuonna 1996 syntyneellä on vuodelta 2018 tilillään useampia rikostuomioita.

Tuomio julistetaan käräjäoikeudessa perjantaiaamuna.

Jukka Huikko

JS 29.1.2019: Teuvonkujan epäillyt ovat edelleen vangittuina

JS 21.1.2019: Kaksi vangittu Teuvonkujan tapahtumista

Juttuun lisätty toisen päätekijän epäilty rikos liittyen valokuvien julkaisemiseen sosiaalisessa mediassa.