Yli kolmekymmentä vuotta siitä, kun kunnanjohtaja Kauko Säynätjoen kanssa olimme sosiaaliministeriössä ajamassa uuden vanhainkodin asiaa nykyiselle paikalle Koiravuoren sijaan, vaikka silloinen sosiaalijohtaja Paavo Koitti muutamien sosiaalilautakunnan jäsenten kanssa yritti vastustaa nykyistä paikkaa.

Peruskivi muurattiinkin nykyiselle paikalle juhlallisin menoin.

Ministeriössä käytiin kovia neuvotteluja rakennuksen kahdesta kerroksesta. Ministeriön edustaja lähti jo kerran pois, mutta tuli välittömästi takaisin, koska emme olleet saaneet avustuspäätöstä hankkeelle.

Keskustelua jatkettiin ja hän toi esille rinnetontista johtuvan kahden kerroksen rakentamisen, mutta esitti samalla, että alakerroksen tilat täytetään soralla ja avustus koskee vain yläkerrosta.

Tässä vaiheessa hyväksyimme tehdyn ehdotuksen, mutta keskenämme päädyimme esittämään kunnassa, että soralla ei täytetä vaan alakertaan suunniteltujen tilojen rakentamista rahoitustilanteen mukaan niin kuin tehtiinkin. Nyt alakerran tilat ovat täysin käytössä ja niihin kannattaa vieläkin tutustua, jos ette ole käyneet siellä.

Nyt on vanhainkoti jo toisen kerran päättäjien hampaissa!

Oliko nimenmuutos vanhainkodista Jouseksi jo viite tulevista käytöistä?

Ensimmäinen suuri virhe mielestäni oli vuodeosaston potilaiden siirto vanhainkotiin, vaikka vanhainkodin hoitopaikoilla oli ylikuormitusta paikkalukuun nähden viisi, tässä vaiheessa esitinkin kerrossänkyjen tilaamista näille 12 potilaalle. En tiedä missä järki päätösten teossa?

Tiedämme kaikki, että paikat ovat kaikki käytössä ja jonoa vanhuusväestön puolella on ja tulee enenemässä määrin olemaan.

Onko luotettu liikaa uusiin palvelutaloihin ja hyväksytty kuntaa koskevat hinnat hoidosta?

Joutsan Seudun iso otsikko: ”Vuodeosaston suunnittelu Jouseen käynnistymässä”.

Nyt tekee mieli kysyä, kuka tai ketkä ovat todellisuudessa asiaa ajamassa? Tämä viittaa terveyskeskuksen alasajoa Joutsassa!

Mielestäni vuodeosasto kuuluu uudisrakennukseen, koska on terveysasemasta kysymys ja käytännöstä eri palvelujen saannista samasta paikasta.

Tämä lyhenne ”SaKuKo” (sairaala, kuntoutus, kotiutus) on askarruttanut useita! Ei tällä nimilyhenteellä kunnan etuja ajeta!

Nyt asialle täytyy saada oikea ratkaisu, jos entisen terveysaseman sairaala/vuodeosasto ja vastaanotto ym. tilat siirtyvät pois, ne on sijoitettava uuteen rakennukseen.

Tänä päivänä eri puolilta saamieni tietojen perusteella Joutsan päättäjät antavat vallan, joka heille kuuluu ja tekee mieleni kysyä, miksi olemme valtakirjan heille antaneet, koska äänestäjien mielipiteille ei anneta mitään arvoa.

Aikoinaan joulukuun päätös kunnanvaltuustossa perhekeskuksen siirrosta ihmetytti, kuka sen juoni ennakkoon päätettäväksi? Tiloja perhekeskukselle löytyy autioituvasta keskustasta varmasti, eikä vaaranneta sairaalan toimintaa väärillä päätösesityksillä.

Kuntalaiset haluaisivat tietää kenen peukalon alla päätöksiä valmistellaan?

En ole varma, mikä on Joutsan ja Luhangan suhde vuodeosaston paikoissa, ennen oli 30 + 6 suhde vuodeosastolla, jota on jo moneen kertaan muutettu ja panostettu Laukaan suuntaan.

Onko suunnittelussa käytetty asiantuntijoina konsulttien lisäksi uudisrakentamisessa?

Myös lähiseudun toimintoja kannattaa tutkia ja vertailla hintoja, tiloja ja käytäntöä ennen lopullista päätöksentekoa. Täällä on käyty neuvotteluja sellaisten tahojen kanssa, joilla ei ole valtakirjaa kunnan eikä sairaanhoitopiirin asioihin. Ei päätöksiä sillä perusteella, että budjetti on alle 5 m€, siihen kuuluu paljon muutakin, jotka kunta joutuu maksamaan ja nielemään konsulttipalkkioina.

Hankesuunnitelma jäihin välittömästi!!!

Hyvää kevättä kaikille ja oikeuden mukaisia päätöksiä hankkeissa!

Rauno Ahola
entinen kh:n pj 1985-88

Puheenvuoro-palstan kirjoitukset ovat Joutsan Seudun lukijoiden mielipidekirjoituksia.