Joutsan palloilun nykyinen lippulaiva eli JoSePan futsal-edustusjoukkue tarjosi viime lauantain pudotuspelissä kotiyleisölle sitä, mitä on totuttu näkemään: hyvää peliä ja ennen kaikkea hyvää tunnelmaa. JoSePa lähti futsal-kauteen SM-nousijana ja tavoitteena oli lähinnä sarjapaikan säilyttäminen. Tavoite täyttyi loistavasti, koska seura pääsi kokeilemaan myös pudotuspelejä ja sarjapaikka ensi kaudelle tuli varmistettua jo runkosarjan aikana.

Kausi päättyi lauantaina pudotuspelien kolmanteen tappioon akaalaiselle Leijona Futsalille, mutta tunnelmat eivät olleet Joutsan liikuntahallilla mitenkään murheelliset. Päinvastoin, katsomosta aisti pelin jälkeenkin tyytyväisyyttä kuluneeseen vuoteen ja JoSePan saavutuksiin. Tyytyväisyyteen on aihetta niin itse joukkueella kuin sen taustajoukoillakin. Pienen paikkakunnan urheiluseuralle SM-tason joukkueen pyörittäminen on varsin haastavaa. Tässä JoSePan seuraorganisaatio onnistui kiitettävästi. Innokkaita tekijöitä löytyi mukaan riittävästi.

Nyt seuraväen, pelaajien ja joukkueen johdon on aika nauttia pienestä kesälomasta. Uuteen kauteen valmistautuminen alkaa kuitenkin pian. Onneksi JoSePalla on jo kokemusta onnistumisista ja intoa tuntuu myös riittävän.

Pääkirjoitus on paikallislehti Joutsan Seudun kannanotto kulloinkin esillä olevaan asiaan.

Tagged with →