Jäädessään reilut viitisen vuotta sitten työttömäksi joutsalainen Ulla Tommola tuumasi, että nyt voisi olla hyvä aika ryhtyä Suomen Punaisen Ristin kautta jonkun ystävää tarvitsevan vapaaehtoiseksi ystäväksi. Nyt Tommola on toiminut jo viiden vuoden ajan erään iäkkään leskirouvan ystävänä ja käy sen myötä tämän luona parin kolmen viikon välein rupattelemassa. Tai oikeastaan kuuntelemassa, juttutuokion pääosassa kun ei ole hän, vaan nimenomaan juttuseuraa kaipaava rouva.

Vaikka kyse on harvakseltaan tapahtuvista tapaamisista, ne antavat Tommolan mukaan molemmille osapuolille paljon. Leskirouva on Tommolan mukaan kiitollinen hänen käynneistään ja onnellinen siitä, että rohkaistui pyytämään SPR:ltä ystävää.

– Aina kun hänen luokseen menee, näkee jo tapaamisen aikana, kuinka hän piristyy. Olen ihan selkeästi havainnut jokaisella käynnillä piristävän vaikutuksen, kertoo Tommola.

Hän itse taas kokee palkitsevana sen, että voi antaa aikaansa johonkin hyvään.

Joutsassa toimii tällä hetkellä Ulla Tommolan mukaan kymmenkunta SPR:n aktiivista ystävää, ystäväkoulutuksen saaneita sinänsä on useampiakin. Lisää toimijoita tarvittaisiin, sillä joihinkin ystäväpyyntöihin on jouduttu sanomaan eioota, kun koulutettuja henkilöitä ei ole ollut riittävästi tarjolla.

Pyytäjät ovat olleet Tommolan mukaan pääasiassa iäkkäämpiä naisia, mutta yhtä lailla ystävää voivat hänen mukaansa pyytää myös nuoret ja miehet. Sitä, kuka kenenkin ystäväksi voi ryhtyä, ei ole määritelty, vaan pyytäjä voi esittää toiveen sukupuolesta.

– Mutta naisen on varmaan helpompi puhua naiselle ja miehen miehelle, arvelee Tommola.

Hän painottaa ystävätoiminnan peruskurssin käymistä. Lyhyt, muutaman tunnin mittainen koulutus on käytävä, jotta voi toimia ystävänä, mutta SPR:n jäsenyys sinänsä ei ole pakollista. Ystävätoiminnan kursseja on pidetty Tommolan mukaan SPR Joutsa-Luhanka-Toivakan toimialueella joka vuosi vireillä, mutta esimerkiksi viime vuonna kurssi jäi pitämättä, sillä ilmoittautuneita ei ollut riittävästi. Seuraava kurssi pidetään Joutsassa ensi viikolla, mikäli osallistujia riittää.

Kurssin käyminen ei Tommolan mukaan vielä sido ystävätoimintaan.

– Sitä voi tunnustella ja makustella, ja kun se sopiva ihminen tulee kohdalle, niin voi aloittaa ystävänä toimimisen.

SPR on järjestänyt ystävätoimintaa Suomessa jo 60 vuoden ajan. Toiminnan pelisäännöt ovat varsin selkeät. Kun tieto ystävätarpeesta tulee SPR:n paikallisosastolle, SPR:n ystävävälittäjä, ystäväehdokas ja ystävän pyytäjä tapaavat.

– Keskustelussa tunnustellaan, lähtevätkö ystäväehdokkaan ja ystävää tarvitsevan kemiat toimimaan. Mikäli niin ei käy, kumpi tahansa osapuoli voi todeta, että ei onnistu, sanoo Ulla Tommola.

Jos kemiat kohtaavat, tehdään ystäväsopimus. Suositeltu tapaamisväli on Tommolan mukaan 2-3 viikkoa ja kerralla tapaaminen kestää noin puolitoista tuntia. Seuraavan käynnin ajankohta sovitaan kullakin käynnillä erikseen. Sikäli kun kummankin elämäntilanne voi kuitenkin muuttua, tapaamisrytmiä voidaan muuttaa. Halutessaan kumpi tahansa osapuoli voi myös päättää sopimuksen.

– Tilanteen voi lopettaa, jos ei enää kemiat kohtaa tai ei pysty, mutta siitä aina ilmoitetaan, sanoo Tommola.

Tarja Kuikka