Päijät-Hämeen käräjäoikeus on vanginnut neljä nuorta miestä epäiltynä tiistaisesta törkeästä ryöstöstä Hartolan Rusissa, aivan Joutsan pitäjänrajan kupeessa. Miehet tunkeutuivat 81-vuotiaan miehen asuntoon, pahoinpitelivät tätä ja anastivat tämän omaisuutta. Ryöstön uhri sekä yksi ryöstäjistä ovat edelleen sairaalahoidossa.

Epäillyt saatiin kiinni vielä saman päivän aikana. Vangitsemisoikeudenkäynti käytiin puolestaan perjantaina. Törkeän ryöstön lisäksi rikosnimikkeenä tässä vaiheessa on myös törkeä kotirauhan rikkominen.

Vangitut ovat hartolalaisia nuorukaisia, jotka ovat syntyneet vuosina 2000, 1999 sekä kaksi heistä vuonna 1997. Yksi vangituista omaa joutsalaistaustaa.

Tapaus herätti tiistaina suuren huomion, sillä pitkään jatkuneeseen operaatioon osallistui useita poliisipartioita sekä ambulansseja.

Poliisin vaisu tiedotuslinja on herättänyt kummeksuntaa. Poliisi pidättäytyi kertomasta asiasta yksityiskohtaisesti vielä perjantainakin tutkinnallisiin syihin vedoten.

Joutsan Seudun tietojen mukaan 80-vuotias mies ampui yhtä ryöstäjistä käsiaseella puolustautuessaan. 80-vuotiasta oli pahoinpidelty lyömällä jollakin esineellä ympäri kehoa, muun muassa päähän. Uhri on pidetty ja tunnettu Rusin kyläyhteisön jäsen.

Ampumisesta on Joutsan Seudun lisäksi kertonut ainakin MTV:n uutiset.

Jukka Huikko

Lue myös Joutsan Seudun tuottajan kommentti: JS 23.3.2019: Joutsan tienoot ovat huono valinta alamaailman kolttosille – amfetamiinin torjuntaan tarvittaisiin toimia

Juttua korjattu 24.3.2019, toisto poistettu. Korjaus 3.4.2019: tarkennettu uhrin ikä.