Joutsan kunta on tehnyt kolmivuotisen yhteistyösopimuksen Jyväskylän kaupungin alaisen Visit Jyväskylän kanssa. Vuoden alusta voimaan astuneen yhteistyösopimuksen piirin kuuluvat kaikki Visit Jyväskylän tuottamat kotimaan- ja kansainvälisen matkailumarkkinoinnin ja matkailuneuvonnan palvelut sekä alueen yleinen imagomarkkinointi.

Susanne Sarvilinna on Visit Jyväskylä -yksikön johtaja toimien matkailun ja markkinoinnin päällikkönä. Hän selventää, mitä sopimus tarkoittaa Joutsan kunnan sekä joutsalaisen matkailuyrittäjän kannalta.

– Yhteistyösopimuksen kautta Joutsa on osa Visit Jyväskylän markkinoimaa Jyväskylän seudun matkailualuetta. Kolmivuotinen sopimus kestää vuoteen 2021, ja sen solmiminen oli edellytys kunnan alueella toimivien matkailuyritysten ja -toimijoiden mukana oloon meidän toiminnassa, kertoo Sarvilinna.

Matkailuorganisaation tehtävänä on pitää Jyväskylän seutua matkailullisesti esillä sekä valtakunnallisesti että kansainvälisesti.

– Meillä on tietty toimintasapluuna, jota tarjosimme Joutsan kunnalle ja siihen tartuttiin. Se on tosi kiva, koska Joutsa antaa lisäarvoa tälle seudulle matkailullisesti, kertoo Sarvilinna.

Joutsan vahvuus on selkeästi luonto ja Leivonmäen kansallispuisto, mutta Sarvilinna osoittaa myös useita kiinnostavia paikalliskulttuuriin liittyviä kohteita kuten Cafe Meijerinliiteri, Joutopäivät ja Haihatus.

Jyväskylän lisäksi seudun matkailuyhteistyössä ovat olleet mukana jo pitkään Laukaa, Hankasalmi, Muurame, Uurainen, Petäjävesi, Toivakka sekä vuoden alusta Joutsa ja Äänekoski.

Helmikuussa on edellä mainittujen lisäksi alkanut Visit Jyväskylän hallinnoima erillinen Lakeland – Jyväskylä Region -hanke, joka on kansainvälisen matkailun edistämiseen suunnattu ohjelma. Mukana on 21 keskisuomalaista kuntaa, kaikki muut paitsi Luhanka ja Kyyjärvi.

Millä teemalla matkailuyrittäjän sitten tulisi lähteä liikkeelle?

– Joutsan kohteissa juuri paikallisuus on se asia mikä niissä viehättää. Usein itse ajattelemme, että ne ovat pienempiä asioita kuin sitten loppujen lopuksi ovatkaan. Kärjet esiin vain ja ollaan niistä rehellisesti ylpeitä. Joutsassa liikuntakuviot on hyvin hoidettu, ja se tukee hyvin Jyväskylän seudun erottautumistekijäksi valittua liikunta- ja hyvinvointimatkailun teemaa. Tuo teema pitää sisällään muutakin kuin liikunnallista sisältöä, koska siihen yhdistetään henkinen hyvinvointi kuten kulttuurisisältö

– Meidän tehtävämme on myös auttaa tuotteistamisessa, jos matkailutoimija haluaa tavoitella kansainvälisiä matkailijoita. Hyvä matkailutuote voisi olla esimerkiksi joku luontopalvelu yhdistettynä johonkin kivaan paikallisruokaan ja majoitukseen, kertoo Sarvilinna.

Hänen mukaansa tulisi nyt levittää sanaa kaikille matkailutoimijoille saatavissa olevista Visit Jyväskylän palveluista. Kunnan kanssa tehdyn sopimuksen ansiosta mukaan lähteville yrityksille kuuluu automaattisesti tiettyjä palveluita.

– Matkailumarkkinoinnin ja -neuvonnan palvelut kuuluvat kaikille. Kotimaan matkailumarkkinoinnissa kohderyhminä ovat erityisesti lapsiperheet ja tapahtumamatkailijat sekä pienryhmät kuten naisporukat. Valinta on kohdistunut naisporukoihin, koska tutkimusten mukaan naiset tekevät vuodessa kaksi–kolme vapaa-ajan matkaa ystävien kesken jonnekin kotimaahan.

Matkailun yksi nousevista trendeistä on lähimatkailu. Ihmiset arvostavat yhä enemmän lähialueensa matkailullisia sisältöjä ja sinne tehdään pikalomia. Kyse voi olla vaikka viikonlopusta Peurungassa perheen kanssa. Myös omaan asuinalueeseen suhtaudutaan enenevissä määrin kuten matkailija sen saattaisi kokea.

Ulkomaille suunnatussa markkinoinnissa toimitaan markkina-alueittain ja teemoittain. Päämarkkina-alueiksi on valittu saksankielinen Eurooppa, Japani, Italia, Ranska, UK ja Kiina.

– Vahvuuksia painotetaan. Ykkösenä on järviluonto, sen ansiosta tänne pohjimmiltaan hakeudutaan. Siihen yhdistetään erilaisia muita teemoja, kuten Alvar Aalto, joka tuo matkailijoita koko alueelle.

Joutsan matkailutoimijat voivat osallistua yhteismarkkinoinnin toimenpiteisiin samalla rahoitusperiaatteella Jyväskylän alueen yritysten kanssa. Joutsasta on noin 30 matkailutoimijaa listattuna. Luku ei sisällä pelkkiä yrityksiä, vaan muitakin matkailun parissa toimivia kuten Leivonmäen kansallispuiston ystävät tai Metsähallitus.

– Kaikki halukkaat ketä asia koskee, pääsevät listalle ottamalla yhteyttä Visit Jyväskylään. Jyväskylän seudulla on yhteensä noin 500 matkailutoimijaa ja yritämme pitää heidät kaikki informoituna esimerkiksi uutiskirjeiden avulla. Toimiva yhteistyö vaatii kuitenkin aktiivisuutta myös matkailutoimijalta, painottaa Sarvilinna.

Tärkeää on myös ymmärtää mitä sopimukseen ei sisälly, sillä vääränlaiset odotukset eivät ole kenenkään etu. Visit Jyväskylä ei esimerkiksi hoida yksittäisen tapahtuman tai yrityksen markkinointia. Se jää edelleen jokaisen omalle vastuulle.

Yrityksillä on sitä vastoin mahdollisuus lähteä mukaan yhteismarkkinointiin, messuosastoille, kampanjoihin kotimaassa, tai päästä yhdeksi kohteeksi, kun alueelle tuodaan kansainvälisiä matkanjärjestäjiä tutustumaan.

Tutkimusten mukaan Jyväskylän seudulla vierailee 2,5 miljoonaa matkailijaa vuodessa, joista 1,5 miljoonaa on päivämatkailijoita. Rekisteröityjä yöpymisiä on 590.000 vuodessa ja niistä puoli miljoonaa on kotimaisia. Sarvilinna mainitsee kasvuprosenttien olleen hyviä.

Kunnalle sopimuksesta Visit Jyväskylän kanssa tulee kuluja 4.500 vuodessa plus 500 euroa perustamiskustannuksia ensimmäisenä vuonna. Lakeland – Jyväskylä Region –hankekokonaisuuden kustannus on 2500 e/vuosi.

Yläkuvassa on Visit Jyväskylä -yksikön johtaja, matkailun ja markkinoinnin päällikkö Susanne Sarvilinna.

Janne Airaksinen